perjantai 27. joulukuuta 2019

Tyhjiä ja tarpeettomia


Vaikka äskettäin postasin varsin pieneksi käyneen meikkivaraston, onnistuin sieltä poistamaan täysin surutta vielä 7 meikkituotetta. Vasemmainen Dermosilin huulipuna Retro oli vaan kuiva ja väärän värinen iholleni, joten saijonaarasta sille. Maybelline Fit Me-peiteaine oli myös aivan liian vaalea ja keltainen, enkä harrasta mitään Youtube-kasvomuotoilua, jossa tämän ehkä olisi saanut käytettyä pois. Clinique Superbalanced-meikkivoide oli ikäloppu ja haisi alun perinkin liuottimelle, joten myönnän vihdoin, ettei tämä tule koskaan käytetyksi.

The Body Shopin meikkivoiteenvaalennustipat oli aikanaan ahkerassa käytössä, mutta nyt jaksan jopa panostaa oikean värisen meikkivoiteen hankintaan, joten nämäkin lähti tytön meikkileikkeihin. Benecos-kulmavahaa valitessa mietin, tuliko hommattua liian tumma tuote ja niinhän siinä kävi, ettei tätä voi käyttää mitenkään päin. Pitää vaan kiltisti hankkia se väritön versio. Clinique High Impact mascara oli pitkään mitäänsanomaton, mutta juuri kun jälki alkoi olla riittävän näyttävää makuuni, alkoi tämä kirvellä silmiäni vanhenemisen merkkinä. Sensain poskipuna oli ihan luottotuote sen ostaessani, mutta täytyy myöntää, ettei se enää kimalteineen ja kylmyytensä takia sovi minulle, kun en enää värjää tukkaani mustanruskeaksi.

Pitää katsoa, hommaanko uuden poskipunan vai riittävätkö aurinkopuuteri ja valopuuteri kasvoväreiksi. Huulipunista kutittelisi Dermosilin joulualesta palettimallinen lajitelma huulipunanäytteitä, jonka hyvinkin saatan hommata nyt kun omistan vain yhden huulipunan enää. Peiteainetta en varmaan hommaa tilalle, nykyinen meikkivoide saa riittää silmänalusillekin. Meikkivoidetta ja ripsiväriä jäi toimivat kappaleet tilalle, joten niitä en korvaa. Tippoja en korvaa, kulmavahan taas ehdottomasti korvaan.

Kauneuskokoelmaan jäi vieläkin vähän löysää, mutta josta en raaski luopua. Kumpiakin monoluomivärejäni vastaavaa aluetta löytyy minipaletistani, mutta haluan pitää kaikki edelleen, koska ne on vaan ne nappi-matchit mulle, eikä poistuneita sävyjä saa enää takaisin. Samoin sopivia meikkipohjatuotteita ja puuteria on reilusti, mutta en vaan raaski laittaa niitä tyttäreni sörsseleihin. Ripsenpohjustaja oli yllättävän toimiva, joten dumppaan sen vasta kuivumisen yhteydessä. Varalle ostettu kulmakynä saattaa joutua odottelemaan jonkin aikaa, mutta olkoon. Joka tapauksessa tila riittää mainiosti näille kaikille ja nyt jokainen tuote on sellainen, jota tiedän pystyväni sellaisenaan käyttämään.


Vain kaksi tuotetta on hiljattain tyhjentynyt. Käsisaippuoita en edes varsinaisesti laske omaksi kosmekseni, mutta halusin mainita Dermosilin lakritsikäsisaippuan tuoksun vuoksi. Tämä on sellaisen luomulakritsajauheen tuoksuinen ja vahva, enemmän salmiakkikossuinen kuin mikään herkullinen lakukarkki. Tämä näyttää jo loppuneen verkkokaupasta, mutta jospa tämä antaa osviittaa, jos pohdit vastaavaa käsivoidetta.

Niinikään Dermosililta kului loppuun Tyyni Sauna mask. Tämä on mainio paksu, sulamaton, valumaton ja aavistuksen kuoriva voidenaamio. Ostan perusversiota seuraavassa tilauksessa jälleen, tämä on vaan vertaansa vailla oleva vakkarini. Tämä pieni kausituote tuoksui kotisimalta, normaali tuoksuu enemmän kukkaiselta ja koivuiselta.

Haalinta


Mukava joulu on vietetty ja hommasinpa pitkästä aikaa muutaman mieliteon itselleni. Näyttää painottuvan kotikylpyläjuttuihin ja sellaisia hetkiä tulee kyllä pidettyäkin joka viikko. Oli ihan outoa ja ihanaa shoppailla, kun mopo ei karannut käsistä ja laskukin oli varsin kohtuullinen. Pulkkailimme joulupäivänä tyttärieni kanssa Tokmannille, josta nämä kaikki kuvan tuotteet ostin.

Ensinnäkin hommasin kauan pohtimani suolasaippuan. Minulla on taas tuttuun talviseen tapaan pari ihottumalänttiä, joita ajatellen tämän nyt sitten 7 €:lla ostin. Parin kerran kokeilulla ei ole taikonut hiutaleita vielä pois, mutta positiiviselta yllättäjältä vaikuttaa: tämä onkin ihan normihkosti vaahtoava tuote, ei mikään kova kivikide, kuten luulin. Kiva mieto sitruunainen tuoksu tässä Flow'n palassa.

Toisena sorruin epsom-suolaan. Teen taas säännöllisemmin jalkakylpyjä ja haluan tietää, onko amerikkalaisten kotirouvien hypettämä lihasrentoutus todellista tätä käyttämällä. Tämä puolen kilon pönttö maksoi jotain 8-9 €.

Vartalokuorintaa en meinannut enää käyttää, mutta nämä Pisara-merkin vegaaniset kuorinnat olivat vaan 3 €/ 2 kpl, joten sorruin. Ainoa kuorinta-aineeni viilentää voimakkaasti, mikä ei ole vetoisessa kellaripesuhuoneessa talvella kiva kokemus. Nämä siis tarpeettomia, mutta en kadu eivätkä tule jäämään pyörimään pitkäksi aikaa.

Viimeinen pussukka olikin sitten ihan täysi turhuus ja hullutus, mutta kokeillaan. 3 €:lla sai 20 kpl tabletiksi puristettuja kangasnaamioita, jotka mukana tulleessa kipossa turvotetaan kasvovedessä tai jossakin muussa hoitonesteessä. Kosteana tämän saa taiteltua auki kertanaamioksi. Katsotaan, jos vaikka tulee jotain näytteitä tai kyllästyttäviä kasvotuotteita, jotka täytyy kuluttaa pois normaalia nopeammin. Tai ehkä jotain keittiökokeiluja?

Mitä te olette joulunpyhinä saaneet tai hommanneet? 

perjantai 13. joulukuuta 2019

Varastotilanne: kaikki meikkini


Tässähän ne kaikki 24 kpl ovat. Mahtuvat ängettynä yhteen meikkipussiin :D


Vasemmassa laidassa olevat tuotteet ovat oikeastaan oheishärpäkkeitä: Kicks Mattifying blotting paper, Malu Wilz Shine control paper ja Kicks Brush cleaner-suihke. Puutereita on niin ikään 3 kpl: Clarins Mineral Loose Powder sävyssä 01 light, Sensai Loose powder (Translucent) sekä kiinteä Guerlain Météorites Pressed powder Illuminating and Mattifying Face powder sävyssä 01 Teint rosé. Niiden alla vasemmalla on 2 kasvomeikkiäni: Sensai Cheek blush-poskipuna sävyssä CH02 Shirosakura sekä IsaDora Face Sculptor-kasvopaletti sävyssä 03 Nude.

Keskellä vasemmalla on kolme ripsituotettani: Dior Diorshow Maximizer 3D Base mascara lash primer, Yves Rocher Vertige volume-ripsiväri sävyssä 01 Noir ja Clinique High impact mascara-ripsiväri sävyssä 01 Black. Niiden vieressä kolme kulmatuotettani: IsaDora Brow powder pen-kulmakynä sävyssä 07 Light  brown, Maybelline BrowSatin Smoothing Duo-brow pencil & filling powder-kulmakynä sävyssä Medium brown sekä Benecos Natural eyebrow gel-kulmavaha sävyssä Ash brown. Näiden alla ovat kaikki kolme luomiväriäni: YSL Ombre solo Smoothing long-lasting eye shadow sävyssä 8, Clarins Mono couleur sävyssä 05 Gold leaf sekä Make Up Storen yksipannuinen minipaletti Marble microshadow sävyssä Rosso Asiago.

Ylhäällä oikealla ovat kaksi huulipunaani: Dermosil Lipstick sävyssä Retro sekä Dior Addict Stellar shine sävyssä 578 Diorkiss. Oikeaan laitaan kokosin kaikki meikkipohjatuotteeni: Clarins Everlasting Compact Foundation sävyssä 103 Ivory, Maybelline Fit me!-concealer sävyssä 06, Dior Forever 24h wear high perfection skin-caring foundation sävyssä 015, The Body Shop Lightening Shade adjusting drops-tipat sekä Clinique Superbalanced makeup sävyssä 27 Alabaster.



Tässä vielä hahmottamisen avuksi jako käytössä oleviin (21 kpl) ja avaamattomiin varatuotteisiin (3 kpl). Ihan arkimeikissä on 3 tuotetta: kulmakynä, ripsiväri ja huulipuna, joita niitäkään en laita jos oikein kiire tulee. Ihmeekseni vanhaan verrattuna tärkeysjärjestys on nyt muuttunut: ennen ripsiväri oli must, nyt puolestaan ajattelen, että ekana kulmat, toisena huulipuna ja sitten ripsaria jos kerkeää. Pyöräilen töihin myös sateella ja talvella, joten ripsiväri usein sotkeutuu hankalasti, jos joutuu hiki hatussa kiirehtimään ja kelikin on kostea. Jotenkin kulmakynä myös raikastaa enemmän ilmettä yksinään käytettynä kuin pelkkä ripsiväri.

Palan halusta tietää, joten kertokaapa, mitkä teille on ne ykkösmeikit arjessa. Mitä tuotetta laitat, jos kerkeät laittaa vain yhtä?

Noissa avatuissakin on vielä tuplakappaleita, väärän värisiä tai liian vanhoja. Voisinkin nyt viikonlopun aikana testata haaleita tunteita herättävät ja leikata kokoelmasta löysät pois. Mitä ajatuksia nykyinen meikkimääräni herättää?

sunnuntai 8. joulukuuta 2019

Loppuneita ja ratkaisuja



Kulunut viikko oli pitkästä aikaa niin kiireinen, että menin takaisin vanhaan kuvioon ja laiminlöin ihonhoidon. Eipä paljoa tuotteetkaan kuluneet. (Ja kasvojen ihosta huomasi heti parissa päivässä, että harmaa kerros kuivaa ihoa kertyi, kun pesun jälkeen ei rasvannut.)

Dermosilin biohajoavan astianpesuaineen näytteen nostin tähän, koska moni varmaan harkitsee kauneustilauksen täytteeksi tilaavansa samalla näitä valikoiman muita tuotteita. Tämä oli ekoaineeksi todella paksua ja vaahtoavaa, useinhan nämä ovat tosi ohutta nestettä ja vaahto ei muodostu shampoomaisen paksuksi. Tehokin oli ihan ok, joskaan ei ihan niin natisevaksi tehnyt astioita kuin Fairy. Ainoa miinus on tuoksu, joka on hyvin kummallinen. Ei oikein hedelmäinen, ei sitruksinen, ehkä aavistus jotain lakritsaa, mutta selvä ja ekoaineeksi suhteellisen voimakas tuoksu.

Yves Rocherin Nourishing foot creamissa oli ihana laventelin eteerisen öljyn tuoksu. On siis tosi voimakas, eikä varmaan jokaisen mieleen. Minä olen kuitenkin jo 10-vuotiaasta asti tähän tuotelinjaan ja sen tuoksuun ehdollistunut, joten jalkahoito ei oikein tunnu tehokkaalta, jos se ei tuoksu tältä :) Tässä oli päiväykset paukkuneet jo 1/2016, joten ehkäpä oli aikakin tyhjätä tämä...

Muuta ei nyt ole esiteltäväksi, paitsi neronleimaus, jonka sain vartalovoiteen ostoa vatuloidessani. Onneksi nykyään mietin monipolvisesti uusien tuotteiden ostoa, koska nyt vältyn siltä kokonaan ties kuinka pitkäksi aikaa. Käytän nimittäin lukuisat käsivoiteeni seuraaviksi vartalovoiteikseni! Ne vähän erikoiselta tuoksuvat ohuet lahjakäsivoiteet ovat varmaan juuri passeleita kropalle ja paksut yleisvoiteetkin ainakin säärille. Nyt sain taas motivaatiota kuluttaa se ikivanha kroppaöljy äkkiä pois, niin pääsee kokeilemaan.

Olen muuten tänään päivittänyt kosmejemmat-listaussivuani. On enää vähän matkaa siihen, että omistan alle 100 kosmepulloa.


sunnuntai 1. joulukuuta 2019

Varastotilanne: käsi- ja jalkatuotteet


Käsivoiteet on pursuilevin tuotekategoriani tällä hetkellä. Kuvassa näkyvien lisäksi omistamani lähes puoli litraa paksuja yleisvoiteita on käytännössä käsivoiteita ja töissä on vielä täysikokoinen Dermon ekokäsivoide ja minikokoisen TBS Vanilla Chain jämät. Ja tosiaan vasta tällä viikolla annoin 2 TBS:n miniä pois... Hiukkasen ahdistaa ja hävettää nämä lukuisat rasvat, mutta sentään kaikenmaailman ihme kynsinauhahoidot ja käsikuorinnat jne. olen älynnyt heittää, kun en niitä ikinä jaksanut vaivautua käyttämään.

Mutta siis esitelläänpä nämä. Vasemmainen on vuosi sitten jemmaan hommattu CeraVe-apteekkikäsivoide. Jenkkiläiset kotirouvatubettajat ovat vannoneet CeraVe-ihonhoidon nimiin jo ainakin sen 10 vuotta, minkä minä olen YouTubea seurannut, joten pitihän sarjaan päästä tutustumaan. Ei vaan sillä hetkellä tullut tuota aitoa tarvetta pahemmin mietittyä, kun näköjään jo vuoden pärjännyt avaamatta tätä vieläkään. Dermosilin glyseriinirasva on mainio, ohut ja nopeasti imeytyvä, mutta erittäin kosteuttava. Tämä on pitkään ollut minun ja mieheni yhteiskäytössä, hajusteettomana ei ärsytä miestä ja illalla tv:tä katsellessa/tabletilla ollessa ei tahmaa. Ostan varmasti lisää, jos saan vielä varastot tyhjiksi tän tuotteen elinkaaren aikana.

Loput onkin sitten hajustettuja. ACO:n Rich-version taisin saada siskoltani lahjaksi. Tämä on kanssa sellainen imeytyvä, mutta kunnolla kosteuttava ja onkin nyt iltahetkikäytössä. Seuraava on lahjaksi saatu Aromas Artesanales de Antigua-merkkinen White Jasmine luxury hand cream. Jasmiinin tuoksu on aikasen jäätävä, joten todennäköisesti tämä irtoaa kokoelmastani aika kevyesti, jos tyttäreni kinuaa lisää kosmetiikkaa. Yves Rocherin kylkiäislahjana tullut Argan Rose-minikäsivoide on ihan ok, mutta myöskin potentiaalinen tytölle annettava. 




Jalkatuotteita on joskus ollut paljon enemmänkin, mutta myös näissä tein keväällä ronskia karsintaa monenmoisten suihkeiden ym. erikoisaineiden osalta. Freemanin vanilja-jasmiinijalkakuorinta on teholtaan ok, mutta kun se loppuu, en enää korvaa sitä vaan jatkan pelkän lasiraspini käyttöä jalkojen kuorimiseen. Freemanin eukalyptus-viikunarasva on näistä ainut jemmatuote. Katsotaan, korkkaanko tämän seuraavaksi vai käytänkö yleisrasvoja myös jaloille. Oikeassa reunassa oleva YR Nourishing foot cream nimittäin loppuu seuraavalla käytöllä, joten pitää miettiä. SpaTherapy-merkkiset kosteusnaamiosukat ostin viikolla hetken mielijohteesta. Käytän nämä varmaan joululomalla samalla, kun sen ainoan kertakäyttökasvonaamioni.




Myös jalkakylpyaineita on huomattavasti vähemmän kuin joskus. Nyt jemmassa on vain kaksi kerta-annostablettia (paikallisen nuorisopajan tekemä ja Yves Rocherin laventelisarjan) ja sekalainen kasa järkyttävän makuisiksi osoittautuneita teepusseja :D

lauantai 30. marraskuuta 2019

Viikon loppuneita



Herbina Volume tuuheuttava hiuskiinne oli ainoa varsinainen loppunut. Kyseessä oli erittäin perinteinen, mattapintaisen lakkakypärän jättävä, suht isopisarainen hiuslakka. Tuoksu oli geneerinen hyvä, ei kylläkään karviainen tai lehmus, jotka kyljessä mainittiin ainesosina. Tilalle lähti jemmasta viimeinen avaamaton, Dermosilin vastaava iso peruslakka. Tämän lisäksi on toisena hiuslakkana enää    minipullo Osiksen 3-vahvuista juhlakampauslakkaa.

LdB:n vartalovoiteen korkattuani haistelin pari ekaa levityskertaa, että onko tuo homeen hajua vai vain tympeä kukka. Kolmannella kerralla tulin siihen lopputulokseen, että en kyllä sitä omalla ihollani jää enempää testaamaan ja pohtimaan, vaan heitän tällä vesilintua.

Lisäksi luovuin parista TBS:n käsivoiteesta ennen kuin ne olisivat liian vanhoja käytettäviksi. 10-vuotias tyttäreni alkaa olla jo sen verran neiti, että kinuaa tämän tästä meikkejä tai kosmea, joten nämä menivät suoraan hänen aarteikseen.

sunnuntai 24. marraskuuta 2019

Varastotilanne: viikoittainen kasvojenhoito



Pidän aina kotona tarvikkeet kasvo- ja jalkahoitoon. Ne on ne asiat, jotka haluan heti tehdä, jos saan yhtäkkiä omaa aikaa. Kasvohoidon teen kyllä jossain laajuudessa 1-2 kertaa viikossa joko alakerrassa keittiölavuaarilta käsin viikonloppuaamuna tai sitten iltasaunassa, jos järjestyy jäädä yksinään lasten pesujen jälkeen sinne. Jalkakylpy onkin sitten vähän harvinaisempaa herkkua, sillä yleensä joku muukin perheenjäsen on kärppänä paikalla uittamassa leluja siinä vadissa ym. minun makuun vähän vähemmän ylellistä :D

Freemanin päärynäsavinaamio on ihana hedelmänapero-irtokarkkien tuoksuinen tuote, joka on mulla alakerran kasvohoitoja varten. Tätä on nimittäin ihana levittää siveltimellä peilin edessä. Yves Rocherin Sébo Végétal-hiilinaamiota olen pitänyt saunalla, mutta taidan siirtää talveksi tämän tuolle päärynälle vastaavaksi jemmatuotteeksi, kun ihon kuivuessa harvempi puhdistusnaamiointi riittää. Pinkki tuubi on Dermosil Vitamin E-kosteusnaamio, jonka otan nyt päärynän rinnalle alakertakäyttöön kuiville kohdille. YR kaupanpäällislahjana saatu Elixir Jeunesse on kai kanssa enemmän kosteuttavaa sorttia, joten menköön se saunalle talvikuivuuden varalle.




Nämä kolme on sitten enemmän tai vähemmän kuorintatyyppisiä tuotteita. Bion hedelmäentsyymikuorinta on kyllä käytännössä vain raekuorinta, vaikka kai tuon pitäisi samalla toimia myös kemiallisesti. Joka tapauksessa se huuhdellaan heti pois, joten en ihan osta noita lupauksia. Siirsin tämän nyt saunalta alakertaan, että saunan yhteydessä ei tule talviaikaan kuurattua liian kovilla aineilla. Dermosilin kertanaamio on happopohjainen. Säästelen tätä joululomahyggeilyä varten, kun Dermosilin happoaineet on ennen aina aiheuttaneet sellaista punakkuutta mulle, että parempi varautua siihen, ettei tarvi naamioinnin jälkeen heti edustaa. Tyyni saunanaamio on Dermosilin kausituote, jota kyllä eri tuoksuisena saa isommassa tuubissa normivalikoimassakin. Tämä on paksu voidemainen tuote, joka ihan luvan kanssa laitetaan saunan ajaksi päähän. Tämä ei valu ja suojaa ihoa, ja pois huuhdellessakin on vielä raemaista aavistuksen kuorivaa helmeä pyörimässä sulaen siinä sitten pois.




Nämä vedet on sitten epäsäännöllisessä käytössä milloin sattuu. Novexpertin rasvaisen ihon sinkkisuihkeen ostin meikinkiinnitykseen, mutta harvoin siihen tarvitsen. Kasvovetenäkin voisi käyttää, mutten raaski. Siksipä tämä nököttääkin nyt vain kauneuspöydälläni ja jos tekee mieli tehdä jotain kivaa itselle, muttei ole rutiinien aika, käyn sitten suihkaamassa tätä ohi mennessä. Yvesin silmämeikinpoistoainetta käytän lähinnä silloin, jos öljypesusta huolimatta on jämiä ripsirajassa. Eli ei juuri koskaan. Annankin tämän todennäköisesti tyttärelleni, kun hänen meikkileikeistään edellinen samanlainen pullo loppuu. Kaupanpäällislahjana tullutta Yvesin misellivettä en osaa käyttää. Jos joskus harvoin teen meikkaamisen jälkeen ilta-aikaan kasvohoidon alakerrassa, poistan tällä meikit ensin. Mutta luultavasti tulen tekemään niin, että kun E-vitamiinikasvovesi loppuu, otan tämän kesäksi ihan vaan kasvovedeksi ja kulutan pois.

Kun hoitovapaan nuukailukauden jälkeen aloin täyttää pitkästä aikaa varastoja pakon edessä, huomasin jo parin tilauskerran jälkeen, etten enää tykkää Yves Rocherista. Juuri nämä random kaupanpäälliset kertyy äkkiä ja voi olla jotain ihan itselle turhia ja sopimattomia tuotteita. Eikä hiusetikkaa lukuunottamatta ole enää kiinnostavia tuotteitakaan olemassa heillä, niin miksipä enää sieltä tilaamaan.

Varastotilanne: päivittäinen kasvojenhoito




Nyt, kun jemmoja on vähemmän kuin koskaan, tulee kasvojen ihoa hoidettua enemmän kuin koskaan. Tästä on muodostunut oikein ihana päivien kohokohta! Pinkki kangasmakkara on hiuspanta, jonka avulla kääräisen aamuin illoin lettini veke ihonhoitohetken ajaksi. Tuo on yli 10 cm leveä, joten vaikeasti ponnarille yltävä polkkatukka on juuri näppärä tunkea tiiviisti tuon alle. Metallirasiassa on itse tekemiäni kestovanulappuja. Materiaalina flanelli ja vauvaharso, ne eivät ime tuotetta hukkaan. Jotenkin noista on kumminkin ylellisyys kaukana. Saatan jatkossa kasvovedestä riippuen luopua noiden käytöstä ja läpytellä tuotteen suoraan käsillä naamaan. Myös suihkeiden suosiminen voisi olla vaihtoehto ja varsinkin, jos löytyisi joku itse miksattava ekoresepti.



Tässä sitten niitä tuotteita. Poispestävinä tuotteina käytän iltaisin Yves Rocherin Pure Calmille-puhdistusöljyä, jos olen meikennut ja kakkosvaiheena Clarinsin Daily Energizer-puhdistusgeeliä. Jos en ole meikannut, vain jälkimmäistä. Aamuisin kerkesin alkaa käyttää tuota mustasaippuaa. Huomasin kuitenkin kantapään kautta, että tuo Lumenen puhdistusbalmi ei oikein sovikaan silmämeikinpoistoon, niin otin sitten sen aamuputsariksi koko kasvoille. Mutta tämän enempää ei jemmoja ole, joten kun tuo 2 cm Clarinsin putsarin pohjalta kuluu, otan varmaan Lumenen ilta-kakkosputsariksi ja nämä kaikki on siis käytössä aktiivisesti!


Tämä nelikko taas on se päivän timanttisin joukko. Näillä istahdan läträämään ja lätkimään sen uuden kauneuspöytäni ääreen kahdesti päivässä. Ideaalisti aamulla ennen kuin lapset heräävät ja illalla nukkumaanmenonsa jälkeen. Dermosilin Vitamin E-kasvovettä ja The Body Shopin Vitamin E essenceä sekä Whamisa Organic Flowers Lotion Double Richiä käytän kaikkia aamuin illoin, iltavoiteeseen lisään nyt tuota vasta hankkimaani Mossa Vitamin Cocktail-öljyä pari tippaa. TBS:n essenceä on pari cm pohjalla enää ja voi olla, etten osta mitään sen tilalle ainakaan automaattisesti. Mutta näitäkään kosteustuotteita ei ole jemmassa mitään avaamattomia enää. 


Silmänympärystuotteita on kanssa tasan 1 kpl, tuo vasemmainen sinivalkoinen Yves Rocher-geeli. Tässä on helmiäistä, mutta käytän sitä silti aamuin illoin. Olen huomannut, että sy-voiteen riittoisuus on kaikista hankalin ennustaa, joten aion ostaa uuden vasta sitten, kun tuo on turistettu ja aukileikattu ja kaivettu todistettavasti tyhjäksi. Haavelistalla on sitä paitsi kokeilla seuraavaksi Pirkan tai Lidlin versiota, joten saan kyllä hankittua uuden vaikka samana päivänä, kun tuo tyhjenee. (Mikä tässä maassa ja ajassa koskee kyllä tarkemmin ajateltuna mitä tahansa oikeasti tarpeellista kosmetiikkaa.)

Loput onkin sitten huulirasvaksi laskemiani tuotteita: Lumene Lip perfector balm, Hydracolor sävyssä 44, Benecosin vadelmahuulivoide, O'Keeffe's Lip Repair ja ainoa avaamaton Weleda Skin Food lip balm. Lumenessa ja Hydracolorissa on hienoinen sävy, mutta lisäilen työpäivinä näitä ilman peiliä siirtyessäni paikasta toiseen, joten jompikumpi näistä fiiliksen mukaan on aina ulkotakkini taskussa. Väritön Benecos asuu kauneuspöydällä ja kuuluu ihonhoitorutiiniin ja O'Keeffe's on kotona korissani, jossa säilytän puhelinta, pädiä jne. aina lähellä. Kun on kolmekerroksinen talo, niin ei viitsisi koko ajan rampata yksittäisiä tavaroita etsimässä laajalta alueelta, vaan käytän tuota koria ikäänkuin käsilaukkua ulkona. Mutta ihan oikeasti tuossa on nyt kuvattuna kaikki päivittäisihonhoitoni! 

lauantai 23. marraskuuta 2019

Noin viikon loppuneet


Tässäpä ainut loppuja, josta jäi kuvattavaa jäljelle. Tämä Tokmannin alekorilöytö Fair Squared Coconut Body Scrub oli kyllä eettisesti ja hinnaltaan tyydyttävä (Reilua kauppaa, vegaaninen, Natrue-sertifioitu, halal ja 5 €/ 150 ml). Käyttökokemus sen sijaan oli niin tylsä, että ei jää ikävä. Tuoksu oli vähän savinen ja miedosti kookoskuituinen, ei kovin hyvä. Koostumus oli löysää ja voidemaista, ikävän harmahtavaa. Kuorintatehokin vain 7+. Saippua ja pesusieni ajaisivat saman asian, sillä ei tämä ollut edes sitä kosteuttavan kalvon jättävää lajia.

Toinen varsinainen loppuja oli J.R. Liggett’sin jojoba-piparminttupalashampoo. Hyvin pesevä, ehkä vähän kuivattikin päänahkaa. En näe tätäkään mitään syytä hommata lisää, etenkään iHerbistä tilaamalla rapakon takaa.

Loput jemmasta vapautetut olikin sitten pikkujoulujen uhreja. Nämä olivat minulla meikinkorjailua varten mukana, mutta käsilaukkuni kärsi ällöttävän nesteytyksen ja sääilmiön, joidenka jäljiltä en viitsinyt ruveta yrittämään pelastaa ja kuivailla jotain 5+ vuotta vanhoja jämiä. Heitin siis roskiin ainoan kajalini (Cliniquen esiinkierrettävä musta kynä), ainoan huultenrajauskynäni (Yves Rocherin puhdas punainen automaattikynä), ainoan punaisen huulipunani (Estée Lauderin mini), Shiseidon kiillonpoistopaperivihkon, TBS:n Mountain Atlas rose-minihajuveden ja pikkupullon Elnett-hiuskiinnettä. Ei silti harmita yhtään noiden kohtalo, enkä aio rynnätä ostamaan heti uusia tilalle. Käytin noita muutenkin tyyliin vain kerran vuodessa, joten ehkä ennen seuraavia juhlia kerkeän sitten hommata uudet. Kajalia en ehkä silloinkaan, mutta punaiset huulet kyllä haluan vielä joskus.

lauantai 9. marraskuuta 2019

Varastotilanne: tukanpesutuotteet


Nämä loppuikin jo ennen varastopostausinspistä. Aion jatkossakin testata näytteinä tai käyttää saadut nestemäiset tukkatuotteet, mutta pääsääntöisesti en aio edes ekoversioina itse muovipullossa ostella. Toki eri asia, jos vaikka tulee lääkeshampoon tai vaikka täikuurin tarve.




Nämä tuuheuttavat kofeiinishampoo ja -hoittis tulivat siskoltani lahjaksi. Hänen mukaansa aivan oikeasti toimivat, joten mielellään nämä testaan. Balmainin ylihintahoittiskin on jo loppu.




Nämä palaset ovat ne tän hetken ja lähiaikojen käyttötuotteet. Foamie  on siskolta lahjaksi saatu palashampoo, joka on vielä paketissa vaahdotusverkkoineen. Alla kulmikas 5 vuotta sitten iHerbistä tilattu J.R. Liggett’s jojoba-piparminttupalashampoo. Ihan soiva peli, mutta en enää tilaisi jenkeistä lentokonerahtina varta vasten. Pyöreä pala on tuosta ruskeasta rasiasta kotoisin oleva Helmi-hoitoainepala. Ostin sen paikallisesta pikku lahjapuodista, mutta muistaakseni tuo on ihan jotain merkkiä, ehkä Carita Cosmetiikka? Palashampoot ovat sopimeet itselleni yllättävän hyvin, myös sekaisin muotoilutuotteiden ja  tavisshampoiden  kanssa. Palahoitis on tosi hoitava, tämä saa hiukset joskus kimppuuntumaan, jos jätän vaikuttamaan liian pitkäksi aikaa ennen huuhtelua.

Alla puolestaan hoitopalan vastapainoksi n. joka toiseen pesuun  käyttämäni etikkahuuhteet. Tällä hetkellä käytössä on tuo XZ:n vihreä omena, mutta noita YR:n vadelmaetikoita olen vanhan pullomallin aikaan käyttänyt varmaan 10 kpl. Tosi hyviä kaikki, antavat kiiltoa ja kammattavuutta.  Välillä hoitovapaalla nuukaillessa käytin myös suodattamatonta omenaviinietikkaa vedellä lantrattuna tukkahuuhteeksi. Toimi ihan yhtä hyvin, joten saapa nähdä, pystynkö jatkossa mitenkään perustelemaan itselleni näiden valmiiden tuotteiden hankintaa muovipulloineen.



Varastotilanne: vartalonhoito


Vähän on jotain ylellisyyksiäkin vielä jemmassa. Lushin Fairy dust ja WiseWays Herbalsin vartalopuuterit on hommattu jossain shoppailumaniassa vuosia sitten, eikä käyttöä oikein ole. Yritän nyt käyttää ne vapaa-ajan dödöinä, mutta eipä ne kovin tehokkailta nyt muutaman käytön perusteella vaikuta. Pitää yrittää sitten kesällä tehokäyttää taipeisiin jne. jos hiostaa. Emendon saunahunaja Romanttinen-tuoksussa on ihana, mutta sisäsaunassa sen siivoaminen ei. Onko kokemuksia, voisko tän kuluttaa hiusnaamiona vaikka pyyheturbaanin suojissa tai muita vinkkejä siistiin käyttöön?

Dermosilin kynttilämuodosta sulatettavaa hierontaöljyä ei ole tullut edes korkattua, kun tuo 2,5 v nukkuu edelleen huoneessamme. Ei vaan uskalla sytytellä kynttilöitä, kun yöpöytää ei perhepedin takia ole lähellä. Tämäkin tuote hommattu siis ennen koko lapsen suunnittelua :D

Dermosilin savipohjainen ja Fair traden vaniljainen vartalokuorinta on kumpikin vähän nääh, enkä taida enää näiden loputtua pitää vartalolle kuorinta-aineita varastossa. Pesusieni tms. kinnas voisi olla ekologisempi.

Varastotilanne: monikäyttöiset perustuotteet


Yllä olevat Lunette-kuukupin oman sarjan putsarit eivät nyt varsinaisesti ole monikäyttöisiä, mutta halusin niitä kuitenkin hehkuttaa. Kokeilkaa kuukuppia, jos se kropallenne vain on mahdollista, se helpottaa elämää valtavasti. Eteerisiä öljyjä sisältävä pesuneste ei ole aiheuttanut ärsytystä ainakaan itselleni. Runsaista vuodoista kärsivänä joudun tyhjäämään kuppia myös pitkin päivää, jolloin nuo alkoholipyyhkeet pelastavat työpäivän aikana tilanteen, vaikken innolla kertakäyttösälää muuten suosikaan. Myöskään ne eivät ole olleet liian vahvoja, sillä kupin annetaan kuivahtaa ennen uudelleen paikalleen asettamista.



Humektan ja Aqualan L- perusvoiteet on minejä ja käytössä vain uimahallissa ja matkoilla. Nämähän käy mm. meikinpoistoon, kasvovoiteeksi, hoitoaineeksi, pyllynpyyhintään, käsille, silmänympäryksille, you name it. Itse asiassa näitä tulee matkoilla käytettyä niin moneen asiaan, että aionkin seuraavaksi ostaa 100 g tuubin noiden 30-grammaisten sijaan, että ei tyhjene ihan yhdellä kerralla. Noista Humektan on kevyempi, joten ehkä sekaihoiselle eri keleille monikäyttöisempi. Teepuuöljy on finnejä ja muuta tehopuhdistusta varten, kelpo tuote, jota en mihinkään kuivatusgeeleihin tule enää vaihtamaan.


Dermosilin Runsas hoitovoide 60 % sekä Extra hajustamattomana ja Vitamin E:nä ovat paksuja talvikäsien ja -jalkojen luottotuotteita. Pitäisi vaan saada näiden käyttö rutiiniksi. Paha tapani olla pädillä ennen nukkumaanmenoa on johtanut rasvauksen laiminlyöntiin ja sen kyllä huomaa sormepäiden ym. kunnosta.

Viikon loppuneet


Vielä riittää loppuvia vanhustuotteita. Viikon sisään sain viimein käytettyä Yves Rocherin Monoi-öljyn, jonka pohjassa muistaakseni on ollut parasta ennen 2015. Huppistakeikkaa. Mutta käyttelin pois, koska tuoksui vielä hyvältä ja koostumus oli normaali. Harmi, ettei mieheni siedä tätä aromia, sillä tykkäisin pitää jotain Yvesin Monoi-tuotetta koko ajan rotaatiossa eikä suihkugeeli ole näin vahvan tuoksuinen. 

Myös Dermosilin Vitamin E Hyal-X3-seerumin päiväys ylittyi vuodella. Sekin toimi kuitenkin normaalisti, joten en antanut asian häiritä käyttöä. Ajattelin ensin, etten korvaa tätä, mutta nyt lopuksi kelien viiletessä tämä oli kyllä tarpeellinen lisäkerros rutiiniin. Arvon Mossan vitamiiniöljyn, Flow’n mustikka-ruusunmarjaöljyn ja siskoni suositteleman Dermosilin hajusteettoman seerumin välillä. Ostan varmaan  Cittarin kauneuskuvastossa huomaamani alen vuoksi ainakin tuon Mossan, mutta  siskon mukaan tuo Dermokin poikkeaa selvästi Vitamin E:stä parempaan suuntaan, että voin sortua kyllä lisäksi siihen, jos joku taho ehdottaa joulutilausta. Hinnan puolesta Dermosil ja Mossa maksavat yhteensäkin vähemmän, kuin tuo Flow, joten se saa suosiolla jäädä rasvaisen ihon tuotteena kevään hankintoihin.

sunnuntai 3. marraskuuta 2019

Viikon loppuneet


Mukavasti oon taas saanut loppumaan juuri niitä sellaisia tuotteita, joille ei tarvitse korvaajaa etsiä. Ikivanha The Body Shop Nutriganics-kasvovesi oli salisyylihappoineen minulle hiukan tuju. Monesta  iholle jäävästä salisyylihappotuotteesta olen saanut jäätävän punoituksen pärstään, tästä onneksi ”vain” kihelmöintiä nenänpieliin. Nyt lähti käyttöön varaston viimeinen kasvis, Dermosilin maitomainen Vitamin E. Jännä nähdä, pärjäänkö sillä vai onko joku putsaavampi ja supistavampi kuitenkin sekaiholle talveksikin hommattava.

Cien Aqua Moisture cream on monen kehuma muutaman euron Lidl-rasva. Itsekin käytön aikana kelpuutin sen ihan, mutta nyt Whamisaan vaihdettuani huomaan, että se oli kyllä tämä Cien,joka aiheutti pikkufinniä ja tukkeumaa iholle jatkuvasti. Sinivihreä geeli oli merellisen halpistuoksuinen ja hiukan lähmäinen.


Balmainin minihoitoaine tuli hommattua saman linjan shampoon kanssa vain siksi, että paketissa tuli myös minikokoinen Texturizing salt spray. Mikään ei ole ollut mitenkään hypen arvoinen, varsinkin tämä kevyt hoitis oli kyllä niin geneerinen kuin olla voi. En näe mitään syytä maksaa Balmainin hintoja näin taviksista tuotteista.  Ehkä tuoksu on vähän parempi kuin jossain got2be:nvastaavissa.

sunnuntai 27. lokakuuta 2019

Varastotilanne: dödöt ja suihkugeelit


Dödöjä on oikeastaan hämäävänkin paljon kuvassa. Kolme neljästä tuotteesta on nimittäin minulle aivan turhia ja niitä on siksi hidas ja tuskallinen kuluttaa pois. Saatankin antaa ne pois, nyt kun kuva havahdutti minut todellisuuteen. En ole enää käyttänyt kuin tuota Lushin palashampoorasiaan tekemääni soodadödöä. Yvesin alumiinittoman roll-onin ja Tigerista ja Dermosililta hommatut antiperspiranttipyyhkeet voisin antaa pois. Lähipiiristä löytyisi ottajat varmasti.

Teen dödöä milloin mihinkin purkkiin reseptillä 1 osa ruokasoodaa, 1 osa perunajauhoa ja 1 osa kookosöljyä + 2-4 tippaa eteeristä öljyä. Kannattaa sekoittaa ensin kuivat aineet yhdessä kulhossa, lisätä öljyt sinne ja siirtää vasta tämä valmis tavara säilytysrasiaan. Pysyy siistimpänä ja tuotteen saa ronskimmin miksattua tasaiseksi. Tämä on pitänyt hienhajun hyvin koko päivän, työt ja työmatkapyöräilyt mukaanlukien.  Joillakin sooda kai ärsyttää ihoa, minulla ei ainakaan toistaiseksi. Tästä näkee, ettei pitäisi shoppailla vääristä syistä: roll-onit ostin saadakseni YR-tilauksen postikuluttomana ja dödöpyyhkeet varmuuden vuoksi siltä varalta, että työmatkapyöräily aiheuttaisi freesauksen tarvetta. Nykyään koetan lykätä ostopäätöstä siihen, että olen todella kokeillut aikomaani tilannetta ja todennut, että tarvitsen tuotteen. Ennen ostelin varastoon ja tavan vuoksi, vaikkei ollut edes varmaa, tuleeko todellinen tarve tuotteelle koskaan. Myös säännöllisesti ilmestyvät kuvastot oli ennen mulle semmoinen kompastuskivi, jolloin ostelin helposti liikaa, nyt maltan niissäkin odottaa, että tulee kimppatilaajia tai niin suuri määrä todella tarvitsemiani tuotteita, että postikulut tulee täyteen. Vege- ja ekologisuusinnostuksen myötä myös sekä kosmetiikkaa että vaikkapa ruokaa, siivousaineita ja vitamiineja myyvät monialaiset verkkokaupat ovat helpottaneet tätä harvempien järkiostosten tekoa.



Tässä surkean sumuisessa (en jatkossa kuvaa tuolla tiskipöydällä enää) kuvassa on tän hetkiset nestemäiset suihkutuotteeni. Vasemmalla olevan Yves Rocher ruusu-argansuihkuöljyn tilasin omasta alkuperäisestä halustani, La Nature tuli hommattua lahjakortilla ja YR Come une evidence-hajuveden suihkari tuli yllätysjahjana tilauksen päälle. Näitä en jatkossa aio enää pitää kuin ehkä yhden kerrallaan olemassa. Aion käyttää pääsääntöisesti palasaippuaa ja pidättää mahdollisuuden pitää lisänä yhtä nestemäistä. Mutta siinä nestemäisessä on sitten oltava jotain ylellistä, kosteuttavaa, tuoksuvaa tms. ekstraa, millä se paikkansa ansaitsee. Tai oltava lahja. Mitään markettirexonaa en rupea muovipulloissa enää hankkimaan.


Varastotilanne: palasaippuat


Aion siirtyä palamuotoisiin tuotteisiin niin pitkälti, kuin mahdollista. Minua ei mahdollinen kosketuksessa lisivä bakteerikanta pelota. Sitä paitsi nyt näitä enemmän käyttäneenä voin todeta, että laiska ja kiireinen pystyy ottamaan näistä kaikkein helpoiten käyttäessä. Ei pakkauksen aukomista ja sulkemista. Ja tottakai muovin ja veden kuskaaminen eessuntaas vähenee. Vielä hetken käytössä olevaa käsityöläistervapalaa en tähän ruvennut kuvaamaan, mutta tehdääs katsaus näihin vuosien varrella kertyneisiin jemmoihin.

Vaalealla alusella oleva SpaVivent Dudu-Osun mustasaippua on tällä hetkellä aamukäytössä kasvoille ja kainaloille. Se pesee natisevaksi, muttei ainakaan vielä kosteilla syyskeleillä ole kuivattanut. Tuoksu on aika vahva, muistuttaa rautakauppaa, kumisaappaita tai autonrengasliikettä. Ei siis mikään hajustettu tai edes kovin saippuamainen. Ihan kelpo tuote, omani ostin Ecokoti-pop upista Varkaudesta kesällä.

Rento-narusaippuat on tulleet joskus joululahjaksi. Nämä on ihan perinteisiä kasvipohjaisia saippuoita. Vihreä on eukalyptus ja ruskea tietenkin terva. Nämä päätin kuvan oton jälkeen siirtää keittiön käsisaippuoiksi eli en laske niitä omaksi kosmetiikakseni enää.

Katri Helena-linjan (tirsk ja silmien pyöräytys) sinivalkoinen saippua on niin ikään Rento-merkkinen ja saunalahjassa saatu. Se on voimakkaan havuinen ja yrttinen, otin sen nyt SebaMedin tilalle ihan suihkusaippuaksi.

Vasemmalla oleva punainen rasia sisältää Dermosilin joululinjan alesta ostetun Luna-palan, joka on ihan geneerinen mukava hajustettu perussaippua.

Pieni neliönmuotoinen pinkki pala on kosmetologiliikkeestä lahjakortin kuluttamiseksi valkattu La Nature rosmariini-minttusaippua. Se kyllä tuoksuu niiden sijaan sellaiselle Imperial Leather-henkiselle vanhalle kunnon palasaippualle.

And just to keep it real: tältähän tuo mustasaippua oikeesti yleensä näyttää!


Lisää loppuneita


Sain vuosia vanhan Dermosil Active-vartalosuihkeen vihdoin käytettyä pois. Olen säästänyt tätä vain selän rasvaukseen, koska ylettäminen oli helppoa ja ohut maitomainen voide ei sulanut, vaikka selkä olisi myöhemmin hionnut. Sitruksen valkoisen osan ja ehkä jopa mintun tyyppinen tuoksu ei ollut hyvä. 

En siis ostaisi tätä samaa, vaikka olisi mahdollista. En kyllä taida mitään toista suihkerasvaakaan ostaa enää tilalle. Tämä on mielestäni vähän sellainen keksimällä keksitty turhaketuotekategoria: suurimpaan osaan selkääkin rasvaa saa kyllä yleensä itse laitettua ja toisaalta jos rasvan pitää olla tosi ohutta, niin tarvitseeko silloin rasvaa ollenkaan? 

Myöskään SebaMed  Olive face &  body wash ei mene jatkoon. Mukavan raikas tuoksu oli aavistuksen miehekäs ja yllättäen en oikein ylipäätään enää halua kasvotuotteiden tuoksuvan. Käytin siis loppuun pelkkänä suihkugeelinä, enkä kyllä jäänyt kaipaamaan. Nääh, palasaippua on näppärämpi.

Miten te olette ratkaisseet selänrasvauskuvion? Onko kokemuksia ekologisista ratkaisuista ilman erillistä suihkerasvaa? (Siis muitakin, kuin pyytää asuinkumppania rasvaamaan :D)


lauantai 26. lokakuuta 2019

Loppuneita hiustenpesuaineita




Sain kampaamokäynnillä ottaa nämä Four Reasonsin Ecocert-tuotenäytteet. Toimivat ihan mukavasti ja riittivät long bob-tukkaani kolmeen pesuun. En nyt tiedä kosteuttavuudesta, mutta ainakaan ei ollut ihan natisevaksi pesevä shampoo. Hoitoaine oli vähän turhan kevyt.

Kirkas helposti hajoava geelishampoo oli ihan viherkasvimaisen raikas, kellertävä hoitoaine vähän paksumpi , eikä niin kovin hyvän tuoksuinen, enemmänkin vähän yrttinen. En minä näiden vuoksi luopuisi palatuotteiden käytöstä.




Tätä Liberon vauvashampoota en toki käyttänyt itse, eikä edes perheemme pienin. 10-vuotiaamme käytti tämän karheaan tukkaansa ja toimi siinä hyvin. Kirjoitan tästä, koska se yllätti minut täysin: se ei ollutkaan öljyinen hajustamaton tuote, vaan raikas päärynäkarkkinen pesevä shampoo, jonka jälkeen ei kuitenkaan oikeastikaan tarvinnut lisätä hoitoainesuihketta. Voisin vaikka matkalla käyttää itsekin.

perjantai 18. lokakuuta 2019

Tyttö on tullut kotiin


Tässä on eilen kirpparilta ostamani uusi kampauspöytäni. (Tai siis kaksi muutakin perheenjäsentä on jo ilmoittanut tämän olevan heidän. Huoh. Äideillä ei kyllä ole tippaakaan yksityisyyttä.) Olen ihan kuolaavana ja hykertelevänä hulluna tähän! Vihdoinkin mulla on jokin oma soppi kodissamme ja vielä paraatipaikalla eteisessä aamuja ajatellen. Hiukset tuli föönattua vaivattomasti, äärellä oli hyvä levitellä vartalovoiteet illalla ja kuvasta pois jääneellä jakkaralla istuskellen hoitaa naamaa.Tämä kosmetiikka-headquarters on henkäys raitista ilmaa kaikkien pursuavien komerojemmojen jälkeen. Kuvassa on nimittäin varmaan 85 % kaikesta omistamastani tuotemäärästä. Pöytälevyn alla on matala leveä vetolaatikko, jossa on meikkejä, hiuspinnejä ym. pientä ja vessassa, suihkussa ja laukussa jne. on muutamia käyttötuotteita. Tämä on kokeilupostaus, josko kuvien julkaiseminen sujuu. Jos näin on, alanpa laatia seuraavaksi pientä sarjaa jemmoistani!

torstai 17. lokakuuta 2019

Paluu kosmekuopasta

Well, hello, pitkästä aikaa! Ihmettelen, mutta iloitsen, jos tätä joku lukee. Postasin nähtävästi viimeksi äitiyslomalla ennen toisen lapseni syntymää :D Nyt tyttö on 2,5 ja kosmetiikkainnostukseni on palannut rytinällä. Ennen tuota äitiyslomaa kärsin jo melko pahasta kosmeähkystä, eikä omat kokoelmat jaksaneet innostaa yhtään. Sitten olinkin yli 2 vuotta kotona ja säästäväisyys ajoi kitkuttelemaan varastoilla ostamatta käytännössä mitään.

Oli järkyttävää todeta, että tosiaan elelin VUOSIA niillä hamstraamillani varastoilla! Vaikka tuntui jo silloin, että varastoa oli vähemmän kuin aiemmin enkä enää ostellut, haalinut ja tilaillut entiseen malliin mielijohteiden mukaan. Ja vaikka annoin ja jouduin vanhenemisen vuoksi heittämäänkin näiden hoitovapaiden aikana pois runsaasti kosmetiikkaa.

Näiden 2017-19 vuosien aikana tulin miettineeksi paljon eettisiä asioita ja aloin syömään kasvispainotteisesti. Kosmetiikan suhteenkin olen paljon kokenut naiivien hömppähattarapilvien hälvenemistä ja mm. kotimaisuus, kemikaalikuorma, ekologisuus ja minimalistisuus kiinnostaa yhä enemmän. Kuitenkin olen päätynyt pitämään kosmeilun omana sallittuna paheenani, jonka suhteen punnitsen asioita häpeämättömän subjektiivisesti omasta esteettisestä, aisti-ilotteluun painottuvasta näkökulmastani. Tämä tulee edelleen olemaan hyvän mielen, heräteostosten, hömpän ja tuotekatsausten blogi, joskin varmaan myös kulutuskriittisyys ja maalaisjärki kuulunevat vähintään rivien välistä enenevässä määrin. Karsin jättämääni hiilijalanjälkeä mieluummin muiden elämäntapavalintojen avulla enemmän, mutta tän ainokaisen kroppani hoito on mulle se kynnyskysymys, jossa en halua askeesiin. Jollekin ehkä lihansyönti, arkiautoilu tai lentolomat, mutta mulle kosme.

Mitä minä nyt sitten meinaan? Opetella postaamaan tabletilla, myös kuvallisia julkaisuja. Sitten alkaa  postaamaan mieleen juolahtavia ostoksia, loppuneita, varastoja, kosmejärjestelyä, tuotteiden valintaa jne. jne. käsitteleviä kirjoituksia. Milloin sattuu huvittamaan. Eli olla jatkossakin aika rasittava ja itsekäs, mutta ehkä satunnaisesti myös kiinnostava ja jotakin antava blogi. Erona vanhaan tulee ainakin olemaan se, että nykyään mulla on verrattain vähän varastoja. Uusia tuotteita joutuu ostamaan ja pähkäilemään ihan oikeaan tarpeeseen tämän tästä, ja samalla ostohaluni ovat vaihtuneet impulsiivisesta vastahakoiseen,  varovaiseen vatulointiin. Enjoy!