lauantai 9. toukokuuta 2015

Peloteltu perhettä


Eli siis savi- ja muita puhdistavia naamioita käytelty ihan kiitettävästi :) Valitettavan harvoja hyviä löytyi näiltä kokeiluilta.

Dermosil Nature Facial Mask oli hybridi. Koostumus muistutti sekä jäykkää savinaamiota että kosteuttavaa, imeytettävää naamiota. Vaalea, hunajankellertävä naamio vaikutti levittäessä jäävän ihon pintaan, mutta osa imeytyi sitten kuitenkin. Myöskään tulos ei ollut kovin selvästi puhdistava tai kosteuttava. Ei erityisesti houkuttele ostamaan täysikokoista, varsinkaaan kun 2 kolmesta näytteestä oli kuivettunut suljettuun pakettiinsa ennen eräpäivää. Minulle sopivampiakin tuotteita on olemassa.

Montagne Jeunesse Dark Chocolate Deep Cleansing Mud Masque oli selkeämmin puhdistava, joskin tässä oli myös jotain kosteana pitävää vaikutusta. Appelsiinisuklaan tuoksu oli herkullinen, hieman tylpällä savisen tunkkaisella pohjatuoksulla. Harmi, ettei näitä 100 g muovituubeja ole enää näkynyt vaan ainoastaan 1-2 kerta-annoksen pusseja.

Pikkuinen tuubi Bernard Cassiere Chocolate Anti-Stress care-kuorintaa oli niinikään suklainen tuote. Raepohjainen, aika perinteinen kuorinta. Ei mitenkään herkku, en ostanut tämän Livbox-näytteen perusteella täysikokoista, varsinkaan kun tämä on kai kallis hoitolatuote.

Yves Rocher Kasvipohjainen ihoa kirkastava naamio oli kaamea, vihreän tuoksuinen pettymys. Ilmeisesti Yvesin kielessä tuo kirkastava tarkoittaa kuoriva... Nimittäin tämä ja muutama muukin aivan toiseksi luulemani tuote on lopulta paljastunut lähinnä runsasrakeiseksi kuorintavoiteeksi. Tämä oli lisäksi hyvin viinainen ja jopa kirvelevä. Onneksi oli halpa poistotuote vaan.

Simplen hajusteeton naamio oli lähinnä mineraaliöljyllä jatkettua viina-savivelliä. 3 minuutin vaikutusaika oli yhtä tyhjän kanssa. Huono tuote, vaikea kuvitella, kenen iholla olisi tällaiselle tarvetta. Ei onneksi ollut kovin kallis, olisiko ollut 5-10 €/75 ml?

Dermosil Fresh Balance Peel-Off Facial Mask oli hirveän vahva, viinainen kalvonaamio. Aiheutti kiristystä ja osa tästä jäi aina kuivettuneina rääpäleinä kasvojen reunamille. Silmiä kirveli ja positiivista vaikutusta vain vähän, en osta enää enkä edes leikannut auki ja kaivellut viimeisiä talteen. Tämä on kokenut uudistuksen näiden mustien pullojen jälkeen, ihme, että tämä kalvonaamari jäi valikoimiin vielä.

H& M:n Zesty Lime Energizing mask oli ihan ok, keinotekoisen, siivousainemaisen limen tuoksuinen savinaamio. En ostaisi uudelleen, sillä vielä kivemman tuoksuisiakin on olemassa.

Dermosil For Faces Shaker Facial Mask Strawberry oli näistä kahdesta versiosta vähemmän kiva. Kuulosti sitruunaa paremmalta, mutta tässä oli maidolla taitettu äklö ja pliisu mansikantuoksu. Pussissa oli jauhetta, joka sheikattiin veden kanssa kannellisessa mukissa muotovaahdon tyyppiseksi vaahdoksi. Vaahtoa levitettiin kasvoille 10 minuutiksi ja huuhdeltiin vedellä. Harmitti, että paketissa neuvottu annos oli ihan liian iso ja valmista vaahtoa joutui heittämään pois. Myös naamion tulokset jäivät laihoiksi. En koskaan ostanut refillejä ja tämä oli kausituote, joten tuskin enää saatavilla.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti