sunnuntai 10. toukokuuta 2015

Äärirajoille


Tänä viikonloppuna on oltu jokseenkin runsaasti tietokoneella, mikä alkaa jo näkyä näissä otsikoissa... On musiikkiakin nimittäin kuunneltu... :D Raajojen äärirajoista kyse tässä postauksessa, siis.

Käsivoiteita on taas kulunut "muutama". Yvesin luonnonkosmesarjan Nourishing Hand cream Honey & organic muesli oli nimensä mukaan viljan ja hunajan tuoksuinen. Ihan ok ja vähän lähmäävä. Yökäytössä kuluttelin pois, mutta oli vähän sellainen liian töhkäinen päivään, liian kevyt yöhön-tapaus. En aio ostaa uudelleen, valitettavasti.

SPAresource Coconut Lime hand cream oli tosi paksua kamaa, silti ihan ok kotikäytössä hitaaseen hieroskeluun. Olin silti huojentunut tän ikuisuustuotteen loppumisesta. Tämä oli unohtunut tietsikan viereen kynämukiin, mutta nykyään iPadin omistajana en ole kuukausiin käynyt koneella kuin laskunmaksussa. En ostaisi uudelleen, tosin ei näitä enää ole näkynytkään.

LCN:n joulupiparikäsivoide oli ihanaa ja peruskevyttä. Ostin kosmetologilta joulukaudella, en muista hintaa, mutta aika kallis taisi olla, lähemmäs kympin muistaakseni, vaikka sisälsi vain 30 ml.

Laveran Basis Sensitiv manteli-sheavoikäsivoide oli ihan ok, mutta vähän liian lähmäinen ja heinätuoksuinen minun makuuni. Livboxista tän 20 ml tuubin sain, en kyllä ostaisi. Kunpa joskus tulisi vastaan miellyttävä luonnonkosmetuote... Sillä ihan oikeasti haluaisin tukea niitä enemmän.

The Body Shop Wild Rose hand cream SPF 15 oli ihan kiva, raikkaalla tavalla ruusuinen voide. Öisin käytin, mutta oli kanssa tuollainen välimallin tuote, ei ihan päivään eikä yöhön passeli. En ostaisi lisää, tämä oli alesta kympin.


Ehkä nyt uskotte, että näitä "vähän" menee, tässä vielä 420 ml:n edestä pulloja :D Hello Kitty Handlotion tuli tyttären joululahjassa saippuan kaverina. Koetin ensin käyttää tämän tytön kropalle, muttei ollut sitten oikein sopiva ajoittaisiin kuiviin läntteihin, joten otin tän käsivoiteeksi. Meni ihan, kiva vattuinen tuoksu, mutta en ostaisi itselle varta vasten.

Yvesin Les Plaisirs Naturen Organic vanilla hand cream oli herkku ja koostumukseltaankin ihan perushyvä, mutta kyllä kerkeän tympääntyä pumppupullojen sisältöihin. Niin usein tulee lisäiltyä, että vaihtelu virkistäisi. Oisko ollut 5 €/200 ml tarjouksessa.


Jokohan minä palmoholisti uskoisin, että ei enää koskaan...? Olin vannonut oppivani olemaan Palmoliveistä erossa jo täällä ja täälläkin :D Kun tuolla eka linkissä parjasin tuota Winter Limited editionia, niin ehkä nyt on ko. firman pohjakosketus silmissäni tapahtunut: tuo perhoskuvioinen Summer Limited edition on samaa tavaraa :D Lapsen kinuama Aquarium-versio kamaline merellisine piirroshahmoineenkin oli parempi, raikkaan puhtaan tuoksuinen. Nyt vannon yritän pysyä näistä erossa...

Dermosilin kirkkaankeltainen sitruksinen kesäpalasaippua oli sen sijaan ihan ok, mutta ei enää saatavilla.


Kunnon jalkahoitoja olen häpeällisesti laiminlyönyt, mutta parit yöjalkavoiteet (hihi, yöjalka... ei, en ole väsynyt... :D ) ja yksi pieni kuorinta sentään on kulunut.

Dermosil Primo Yövoide käsille ja jaloille on pehmeän vaniljaisen tuoksuista. Voide on paksua ja hoitaa jalat. Levittäessä silikonisen oloista, mutta aamulla ei enää mitään liukastelua silti aiheuta. 7,10 €/200 ml, ostan varmasti joskus vielä, tämäkin oli toinen tai kolmas tuubi ja matkoille on pikkutuubi tullut hommattua myös.

LUSH Stepping Stone-jalkakuorintanäyte kului aika äkkiä pois. Se oli turkoosia, murenevaa jauhepalaa. Ei minusta tehonnut juurikaan, tai sitten olisi varmaan pitänyt hassata kauhea määrä kerralla ja hieroa könttiä suoraan ihoon, mikä ei kovin kiva ajatus olisi. Sitruksinen tuoksu oli ok.

Ahava Mineral Foot Cream oli kevyen puoleinen. Parfyyminen, kemiallinen tuoksu ei oikein sytyttänyt. Alekorista oli, hintaa en muista. Ei jatkoon.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti