torstai 14. toukokuuta 2015

Hävitettävää pikkusälää



Kävin kaikki yöpöydänlootat sun muut kosme-stashit läpi ja löytyi kaikenlaista ikuisuustuoteroinaa heitettäväksi. Kaikkea sitä onkin ihminen säilönyt.

Ylinnä oleva hopeatuubinen IsaDora Dynamic Lash Growth Mascara oli surkea. Ostin vitosella kosmetologin alekorista ja avasin ihan vasta. Jo viikon käyttö näytti, että tämä tahmautuu joka päivä alaluomilleni harmaaksi liaksi, kuten IsaDora Build-Up Mascarakin. Kumiharja ja levittyvyys olivat hyvät, mutta kokonaiskokemus ei. Ei pidentänyt juurikaan, tosin en kerennyt kokeilla niin kauaa, että voisin kommentoida putkilon väitettä "Visibly longer lashes after 30 days". Rohkenen kuitenkin suuresti epäillä. Tuote ei ole saatavilla enää.

YR Cure Solutions Fatigue Fighter Smoothing roll-on silmänalusille jäi turhakkeeksi. Vihreä seerumi ja roll-on-levitys ei houkutelleet. En myöskään huomannut tuotteella juurikaan kosteuttavaa tai valaisevaa, ts. mitään toivomaani vaikutusta. Ilmaislahja tilauksen kylkiäisenä, ei enää saatavilla.

Heitän myös Yves Rocherin huulipunasudin, koska tuohon matkakorkkiinsa survominen on saanut sudin hapsottamaan ja varmaan muhimaan kaikkea bakteeria sisäänsä. Suti myös painuu aina käytössä ärsyttävästi korkkinsa sisään. Saman merkin minihuulipuna sävyssä Parme Scintillant oli mennyt eltaantuneeksi, joten tervemenoa.

Tana Balsam Roll oli väritön ripsihoitoaine ylihinnoiteltua vaseliinia ripsiväriputkilossa. Levittyi paksuksi tahmaksi ripsiin ja aamuisin heräsin silmät rähmineinä, joten heitän tällä vesilintua jo muutaman käyttökerran jälkeen. Pakkauksessa tuli kamala, 70-lukulaisin tuotekuvin koristeltu Egypt Wonder-meikkien kuvastovihkonen (eikös niitä myyty jossain Robinhoodissa 90-luvulla...?) ja ripsiaineen laadusta kertonee myös putkilon valkoisessa päässä ollut sävymerkintä "Transpatent" :D Onneksi oli vaan joku muutaman euron alekorilöytö.

Kaksi vanhaa huulikiiltoa saavat mennä myös, sillä Lip Smacker Coca-Cola Vanillan korkki on rikki ja läpikuultavalle glitterille kovin vähän käyttöä, vaikka maku onkin herkullinen. Dermosil Huulikiille Rubiini on myös hiukan turhan tumma sävy ainakaan arkeen ja hunajameloninen tuoksu on alkanut jo mennä pahaksi.


Haistelin läpi muutkin saman sarjan huulikiilteet. Raikkaan toffeinen Koralli ja persikanmakuinen Roosa olivat myös vanhentuneet. Aikanaan nämä oli ihan pakko saada haalia, mutta nyt nuo näyttävät vierekkäin vanhanaikaisilta ja halpiksilta. Näitä naiskuvilla koristeltujahan oli myös huulivoiteena. Ei jää ikävä, kaikesta kasvaa ohi.


Silmämeikkituotteissa oli myös turhaa laatikontäytettä. Vihreä hylsy oli Rimmel Glam'Eyes Liquid liner sävyssä 007 Precious green. Euronkorilöydöksi antoi yllättävän ison parin-kolmen vuoden ilon kesälainerina ohuine siveltimineen, mutta nyt se kuivui. Jotenkin myös tämän kohdalla huomasin jotain kasvua tms., enää ei noin värikkäät meikit hirveästi innostaisikaan vaan tuon tuotteen poistuma tuli luontevaan hetkeen.

Sensai 38 asteen mascara sävyssä M-3 Smoky green oli hieman tylsä jopa arkimeikiksi. Maksoi 12,90 € Emotionin alepäivillä, joten kokeilinpahan pois. En tykkää näistä vedellä poistettavista, aina jää niitä murusia jälkeen joten en ostaisi uudelleen. Hyvä, minikokoinen harjaspää, kylläkin. (Tosin nyt tässä kirjoittaessa luin käyttöohjevihosta, että ripset olisi pitänyt kastella ensin, jättää kostumaan, ja sitten vasta huuhdella enemmän, En kyllä toiminut niin, joten voisin kokeilla ehkä mustana joskus uudelleen, ellen löydä hyvää pieniharjaista ripsaria.)

Yves Rocherin Sexy Pulp-mascarassa oli tosi pullea harjasosa ja tuuheuttava koostumus, ei yhtään mieleeni. Ripsillä sinänsä ihan normaalin, hyvän näköinen. Onneksi oli vain jokin ilmaislahja.

Kultahylsyssä oli Estée Lauderin Sumptuous Extremeä, josta olenkin jo puhunut aiemmin. En ostaisi lisää, nyt olen jotenkin ihan kyllästynyt tähän ja annoinkin naapurilleni viimeisen minin kaapista.

Kaarevareunainen pahvilappu silmäluomella pidettäväksi, kun levittää ripsiväriä, kaikkea sitä keksitäänkin. Livboxissa tuli näitä Lash Cardeja, mutta aivan turhaketuote, sen verran on tullut kuitenkin jo harjoiteltua tuota ripsarin kanssa heilumista, että en koe tarvetta näille.

H&M:n Eyebrow fix-geeli ajoi asiansa, mutta oli hieman hitaasti kuivuva, koska sitä levittyi niin runsaasti. Likaantui kulmaväreistä ja pullistui äkkiä inhottavan näköiseksi, en ostaisi enää.

Ostin sitten tilalle (vai olikohan bonustuote?) Dermosil Brow & lash gelin. Jossa ei ollut mitään sisällä! Ihan iskemätön, kuiva muovipiikkinen harja, ei edes jäämiä mistään että putkessa olisi ollut jotakin aiemmin. En edes voi valittaa tästä, sillä lähetysluettelo on hävitetty ja aikaa kulunut muutama kuukausi ennen kuin avasin :( Nyt tilalla sitten L'Oréalin versio, joka toimii hyvin onneksi.


Meikkipohjanäytteistä yksikään ei aiheuttanut ostohimoa. Dermosil Meikkivoide Medium oli sävyltään ok vaalea, mutta peittävyys ihan nolla. En ostaisi, vaikka halvalla tätä saakin.

Cliniquen Superbalanced Makeup sävyssä 05 vanilla (MF-G) oli liian tumma, mutta laadultaan ok. Voisin joskus testata uudelleenkin, kun mattaisempaa etsin.

Clarins Extra-comfort meikkivoide oli liian hoitava, mutta sävyt 108 Sand ja 107 Beige ihan ok muistaakseni, varsinkin Sand.

Clinique Repairwear Laser focus All-smooth makeup SPF 15 oli niin liian tumma (06 MF-N), etten pahemmin voinut edes testailla tätä. Laadusta ei sen kertakokeilun perusteella jäänyt muistikuvaa, mutta aika hoitava todennäköisesti.

Yves Rocherin Youthful Glow Foundation (tuubi) sävyssä 200 Beige oli liian tumma, ällön vetisen ruusun tuoksuinen ja peittävyys huono. Ei minun laikkuiselle akneiholleni sopiva. Oikeastaan samat mielikuvat jäi myös Pure Lightista, joka oli niinikään sävyä 200 Beige.

Dermosil Summer Primer SPF 20 oli kamalaa silikoniliimaa, joka sai kasvoni kiiltelemään. En osta uudelleen, taashan samaa on nimittäin myynnissä, Blossom- nimellä ja -ulkoasulla.


Nostaakseni postaukseni hehtometristä kilometriin, vielä pari kynsituotetta. Mavalan Mavadry-pikakuivattaja oli aikanaan hirmu hyvä löytö, en ollut kuivattajia ennen kokeillut. Kiitos tuotteelle siitä, mutta nyt on löytynyt vielä näppärämpiä, mm. OPI:n suihkekuivattaja ja Yvesin ihan nestemäinen tippa. Dependin appelsiininen Myrrh oil oli oikein pätevä yöhoito kynsille, harvemmin nimittäin lakkaan omia sormenkynsiäni.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti