lauantai 21. heinäkuuta 2012

Dermosil Väriä suojaava hoitoaine rasvoittuville hiuksille 30 ml


Olen tottunut käyttämään vain hiuksiinjätettäviä hoitoaineita, mutta en ole vähään aikaan törmännyt voidemaisiin sellaisiin sopuhintaan ja tilalle ottamani suihkeet eivät hoitaneet latvoja riittävästi. Havahduin myös talvella saunottaessani vieraita, ettei minulla ollut milliäkään perinteistä huuhdeltavaa hoitoainetta talossa ja kaikki muut tuntuivat vannovan niiden nimeen. Aloin tehdä eksperimenttiä Dermon huuhdeltavilla minihoitoaineilla, joita onkin onnekseni markkinoilla useaa laatua. Tässä ensimmäinen tyhjentyjä. (Tai siis toinen, käytin ensin yhden tuubin Punaista appelsiinia, mutta ostin lisää kun sekin oli niin kiva ja siitä siis lisää myöhemmin.)

Mielikuvani hoitoaineista 90-luvulta oli juokseva, karkaava neste, joka silti rasvoittaa hiukset kammottaviksi, kun sitä joutuu holvaamaan kourallisen. Täytyy myöntää, että tuotekehitys on ilmeisesti tehnyt aimo harppauksen ja minä olen jäänyt kehityksen kelkasta luuloineni! :D Tämä oli raikasta, paksua, hyvin levittyvää ja valumatonta cremegeeliä. Ja sitä riitti alle teelusikallinen! Laitoin pesun jäljiltä käsin puristeltuun tukkaan (puolipitkä) latvoista alhaalta päin sukien myös lopulta päälaen lähelle ja annoin vaikuttaa n. 1-2 min. Tukka selvittyi, tuli ilmavaksi ja sileäksi. Rasvoittuminen ei tullut ajallisesti sen nopeammin kuin muillakaan mutta kun pesuväli oli sen vuorokauden tai yli, niin oli toki jo aika tuhdisti likainen. Latvoja tämä ei myöskään hoitanut superhyvin, mutta ilmavuus korvasi sen.

Tuoksu oli mukavan raikas, enemmän viherkasvimainen kuin hedelmäinen. Kaiken kaikkiaan kumminkin mieto ja pyykinraikas. Ei ollut minusta sama kuin muissa Dermosilin tuotteissa tai muissakaan joihin verrata. Koostumus on kelmeän kellertävää ja rasvatonta paksuudesta huolimatta. Tykkään!

Mitä hoitoainetta käytät? Onko suositella hyvää voidemaista hiuksiinjätettävää? (Sunsilkin violettia volume-versiota pumppupullossa käytin ennen.)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti