keskiviikko 7. marraskuuta 2012

Yves Rocher hiukset ja kynnet - ravintolisä



Ostin puhdistuskuurin yhteydessä myös hiuksia ja kynsiä varten tarkoitettua ravintolisää. Kuten kuvasta näkyy, kynteni olivat kuurin aloitushetkellä aika karussa kunnossa. Ne olivat kyllä paksut ja melko kovatkin, mutta joustavuus oli lisääntynyt. Liuskoittuminen oli runsasta ja sivuprofiili oli röpelöinen ja urainen. Kynnenkärjet repeilivät helposti irti reunoista lähtien. Hiukseni eivät kaivanneet mitään erityistä vahvistumista, vaan otin kuurin nimenomaan kynsiäni silmällä pitäen.
Kynteni ennen kuuria

Otin kaksi kuukauden pakkausta peräjälkeen. Kuten kuvassa näkyy kolikon havainnollistamana, tabletit olivat tosi isoja! Maku muistutti B-vitamiinilisiä ja oli aivan karmea, pistävän yrttinen ja yksinkertaisesti paha. Onneksi vain yksi tabletti katkesi ja maistui extravoimakkaasti, yhtenä palana veden kera nieltynä maku ei kerennyt levitä suuhun niin pahasti.

60 tabletin eli kahden pakkauksen kuurin muistin ottaa ehkä n. 80:ssa päivässä. Yli puolet kuurista olin kynnet non-stoppina lakattuna. Loman jälkeen arkikuvioihin palatessa jatkoin kyllä toisinaan lakkailua, mutta en uusinut lakkausta heti kulumisen alussa vaan lakat lohkeili aina yli viikon verran ja sitten vasta poistin ja lakkasin uudelleen. Toisin sanoen kuurin alussa kynnet sai useammin tuta kynsilakanpoistoaineet ja lakat.
Kynteni kuurin jälkeen

Kuten ennen-jälkeen-kuvista näkee, kynsien ulkonäkö ei ole juuri muuttunut. Sen sijaan kynsien liuskoittuminen on aivan selvästi vähentynyt. Ennen kynsien kärjet olivat hirmu ohuet ja ulkolaidoilta lähti helposti repeämään. Repimisestä on tullut jo vuosien saatossa paha tapa, mutta nytpä tuntuu, ettei se onnistukaan yhtä helposti! Itse asiassa se ei onnistu juuri lainkaan. Jotain on tapahtunut tässä kesän jälkeen. En tiedä, kuuluuko kunnia kuurille vai rasvaamiselle.

Yksi 30 tabletin paketti maksoi 10,90 €, mikä on mielestäni hieman liikaa tällaisesta lisätuotteesta. En aio enää ostaa tätä. Nyt on testissä yksi paljon halvempi vähän vastaava, mutta eipä sekään kovin kaksiselta vaikuta. Saanevat jäädä moiset kuurit unholaan jatkossa ja panostan esim. helokkiöljyyn ja kalaöljyyn.

Lopputuomio: ei ainakaan ihan täyttä bullshittiä, mutta liian kallista tehoon nähden.

2 kommenttia:

  1. Minä lakkasin myös kynsiäni jatkuvasti ja se huononsi niiden kunto.En usko nuihin mömmöihin liian kalliita kuten sanoit tehon nähden koeta pitää muutama päivää kuukaudessa ilman lakkaa ja käytä rasvaa kynsi nauhoille yöksi niin saavat kynnet hengittää.

    VastaaPoista
  2. Nyt olenkin päättänyt pitää lakoista taukoa ja laitan yöksi ihan Mavalan öljyä kynsiin ja kynsinauhoille. Oli sen verran kauheat kynsinauharepaleet tuossa jälkimmäisessä kuvassa, että havahduin todellisuuteen :D

    VastaaPoista