sunnuntai 25. marraskuuta 2012

Schwarzkopf got2b rockin'it encore fresh Dry Shampoo 200 ml


Tämä on elämäni ensimmäinen kuivashampoo, jota olen kokeillut. Toinen pullo jo kylläkin... Ostin tätä heti tämän lanseerauksen yhteydessä jo tovi sitten. Eka pullo tyhjeni ensikäytön jälkeen kokonaan itsekseen. Luulen suuttimen tukkeutuneen ja jääneen pohjaan tms. Raivostuin pitkäksi aikaa koko tuoteryhmään ja vasta löydettyäni tätä puoleen hintaan uskalsin kokeilla uudelleen.


Tällä kertaa pakkaus toimi niin kuin pitikin. Käytin lyhyinä suihkauksina ja alkuun putsailin varmuuden vuoksi vähän väliä suutinta huuhtelemalla ja neulalla. Lopulta jätin senkin varotoimen pois, sillä tuote toimi ihan luotettavasti.

Opin pitämään kuivashampoon käytöstä. 1-2 päivänä viikosta saatoin ihan hyvin jättää vesipesun pois. Toki pitkälle edennyt rasvoittuminen ei tälläkään ihan vastapestyn oloiseksi korjaannu. Tuuheutta mun lyhyehköön, muotoonleikattuun tukkaan ei tällä tullut. Tukka kuitenkin mattapintaistui, mistä tuli freesimpi olo. Kuivashampoo + sirotehiuspuuteri pelasti monta bad hair day:tä. Kiireaamuina tykkäsin etenkin siitä, että latvat oli jo valmiiksi muotoillut ja istuivat oikeille, edelliseltä päivältä tutuille paikoilleen ilman uutta laittamista.

Koostumukseltaan tämä oli kuivakkaa, ei-niin-hirmu-hienojakoista valkoista jauhoa. Karheaa kuin hiuspuuteri, mutta sentään vähän hienompaa raekooltaan. Tuoksu on ällöttävä vessanraikastinmainen keinositrus. Jälleen tuote, joka sai minut vakuutettua kategoriansa tarpeellisuudesta, mutta jota itseään en aio ostaa uudelleen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti