perjantai 7. joulukuuta 2012

Vielä on kesää jäljellä... Not.



Kesällä sain kulutettua loppuun vain yhden hikisen aurinkorasvanjämän. Siihen oltiin alettu jo soveltaa muinaismuistolakia, minkä vuoksi lupasin vastedes heittää avatut aurinkovoiteet jo samana vuonna pois. Tämä kuvassa poseeraava posse lähtee siis tän postauksen jälkeen roskikseen. Ehkä jaan kustakin ennen sitä muutaman sanasen.

Vasemmanpuoleinen ruskea Dermosilin minituubi on Aurinkosuojavoide SPF 30. Hajustamaton ja myös oikeasti melkolailla tuoksumaton tuote. Tämä on sellainen hyvin perinteinen erikeeper-aurinkovoide, valkoista ja liimautuu tiukasti nahkaan. Ihan miellyttävän matahkon pinnan jättää kuitenkin, olisiko näissäkin kehitys jo mennyt pidemmälle.

Näyttäisi INCI:n mukaan sisältävän paljon öljyjä eikä ollenkaan alkoholia. Minä ja tyttäreni pysyimme tämän avulla palamatta, vaikka aikamoisia lumikkeja olemmekin. (Tosin myöskään kesää ei voi normikesäksi väittää, eipä noita rantsupäiviä pahemmin vietetty.) Voisin ostaa tätä uudelleen myös ensi vuonna, hirmu kätevä ja kassissa myös luotettavasti kiinni pysyvä tuo 40 ml:n tuubi on.







Beige, ihmeellisen Stonehenge-megaliitin muotoinen mötikkä on Hawaiian Tropic Sensitive Face Sun Lotion SPF 30. Tämäkin on jo useamman kesän nähnyt puteli.  Ja itse asiassa toissa(!)kesänä kajakkiretkellä pudotin tämän jokeen ja pullo hörppäsi vettä, minkä vuoksi tänä kesänä en edes avannut tätä inhotuksen vuoksi. Aivan, lukijani. Olet aivan oikeassa kysyessäsi miksi helvetissä tämä pullo sitten on vielä minulla. (Ja siitähän ei puhuta, että tänä aikana olen raahannut tämän muutossakin vielä kamanhävityksestä seuloutuneena uuteen kotiin asti... Herraties miksi.)

Silloin aikanaan tämä oli ainoa löytämäni kasvoaurinkovoide. Tämä on valkoista, mutta ei ihan niin erikeeperiä, kuin vartalon aurinkovoiteet. Silti käyttömukavuus ei ole niin ohut ja huomaamaton kuin taviskasvovoiteissa. Tyylistäni ja blogin nimestä poiketen en tämän kohdalla rupea availemaan ja kokeilemaan tuotetta uudelleen. Edes analysointivimmani ei vedä vertoja inhotukselle toissakesäistä jokipulahdusta kohtaan. (Ajatelkaa nyt, mitä hyppyhäntäisiä sinne on luikerrellut ja lisääntynyt puolitoista vuotta siellä... Nam nam.)

Mutta siis en ostaisi uudelleen. Pullon uloin etikettikerros on hävinnyt reissussa, joten en tiedä edes pullon vetoisuutta tai INCI:ä. Myös UVA- ja UVB-suojien merkintä on jotenkin outo ja hajallaan. Jäi epäselväksi, suojaako tämän nyt sitten molemmilta säteilylaaduilta yhtä hyvin. Nyt tiedän huomattavasti useampia ja jopa rasvaiselle iholle tarkoitettuja, todennäköisesti parempia tuotteita joten so long and thanks for all the fish.



Kolmas aurinkorasva oli tämänkesäinen ostos Lidlistä muutamalla eurolla/ 100 ml, Cien Sun Cream for Kids 50. Oikeastaan samat kommentit pätevät kuin yllä olevaan Dermon aurinkorasvaan, mutta tässä on alkoholia heti INCI:n alussa. En ymmärrä, miksi alkoholi sopisi aurinkoon aurinkorasvassa mutta ei hajuvedessä. Mieluummin käytän jatkossa alkottomia tuotteita, jos niillä kerran saa ihan yhtä halvan, kätevän, hajuttoman ja mattamaisen lopputuloksen ilman palamista.


Viimeinen aurinkotuote on sitten Lidlin Cien Sport & Sun aurinkohuulipuikkojen kolmikko. Ostin jostain tarjouksesta n. 2 €/ triplapakkaus. Täytyy sanoa, ettei ole edes sen arvoinen tuote ja myös nuo kaksi avaamatonta puikulaa lentävät roskiin. Tehosta en sano juuta enkä jaata, sillä tämä on makunsa vuoksi aivan käyttökelvoton tuote enkä näin ollen ole juuri kokeillut sen tehoa paljonkaan. Puikko muistuttaa mattamaista vaaleankeltaista huulirasvaa. Koostumus on kuitenkin ihmeellisen alumiinista, niljakkaan jauhoista kuin Rexonan stick-deodorantit ysäriltä.

Ja se aromi... Kuin miesten hajuvettä suussa... Yök! En ole mikään kesäihminen muutenkaan ja asiaa ei tod. helpota se, että olen ihotyyppini vuoksi täysin riippuvainen aurinkovoiteista ja inhoan niitä kaikkia enemmän tai vähemmän. Ensi kesän korvalla panostan vaikka rahaa ja aikaa kunnollisten aurinkotuotteiden metsästykseen, ei näillä markettisotkuilla tule lasta eikä mitään muutakaan kesän vietosta.

Ja nyt, buahhahhaa, purkit, burn in hell! (mielipuolista naurua)




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti