lauantai 15. joulukuuta 2012

Dermosil Täyteläinen vartalovoide E 30 ml




Tämä on oikein mukava voide ja tämä olikin jo toinen kappaleeni. Tosi kätevä uimahallissa ja salilla käyntiä varten, tosin näin pieni tuubi loppuu siinäkin käytössä ihan älyttömän nopeasti. On siis hupaa tavaraa talvikuiville säärille, mutta normaalisti tätä myydäänkin 200 ml:n tuubeissa.

Koostumus on nimensä mukaisesti body butter ja vieläpä hyvä sellainen. Ei mikään valkoiseksi kerrokseksi jäävä mineraaliöljybutteri eikä öljyisen rasvainen luomuvoikaan. Juuri hyvä paksu, mutta imeytyvä.



Tuoksu on sama kuin koko Dermon E-tuotelinjassa. Mieto, hieman niveamainen/l'oréalmainen, pehmeän puuterinen keinotekoinen hajuste. Ei siis muistuta mitään yksittäistä hedelmää, kukkaa tai kasvia, ehkä korkeintaan jotain pehmeää viljan tai jauhon tuoksua. Voidemaisissa tuotteissa E-tuoksu on tällainen, pesevissä tuotteissa hieman jopa raikkaan oloinen.





 Olen ollut tehokkuuteen ihan tyytyväinen. Olen pieniä pakkauksiani säästellen kokeillut tuotetta vain nilkan ja polven väliselle erittäin kuivalle alueelle ja hyvin on poistanut kiristävää tunnetta. Seuraavalla pesulla ei enää tunnu niljakkaalta eli voide on imeytynyt kokonaan ja ollut sopivan vahvuista.

Tuote on tosi toimivaa, mutta tuoksu tökkii vähän, joten en halua isoa tuubia ostaa. Myös hajustamaton versio on myynnissä, mutta sekin tuntuu tylsältä vaihtoehdolta, joten hyvän butterin metsästys jatkukoon.







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti