lauantai 8. joulukuuta 2012

Chanel Pureté Idéalet testissä




Elikäs kuten kuvasta näkyy, sain taannoin Sokokselta lohdutuspalkinnoksi pari pikkuruista näytettä, sillä etsimääni Gommage Microperlé Pureté:ta ei ollut enää olemassakaan. Myyjä kertoi koko mikrokuorintatrendin olevan jo ohi. Edes Kuopion Sokoksen kokoisesta liikkeestä ei saanut kuin Phytomerin mikrokuorintaa ja se olisi ollut pakko ostaa 69 € (!) hintaisena settinä hoitovoiteen kanssa. Se Phytomer-kuorinta olisi ollut ihanaa, sellaista hienon hiekan tavoin hiovaa, mutta rajansa nyt tuhlaamisellakin. Katsotaan, jos jollain alekupongilla joskus raaskisin tai löytäisin muualta halvempaa mikrokuorintaa.

Mutta nämä seerumi ja mattavoide lohduttivat mikrokuorinnatta jäänyttä oikein mainiosti muutaman päivän ajan :)

Chanel Précision Pureté Idéale Mattifying Fluid

Olen kokeillut muutamaa mattavoidetta ja kokemukset ovat olleet poikkeuksetta huonohkoja. Mattaisuus tulee yleensä kuivattavalla, alkoholisella koostumuksella. INCI on sellainen ilmeisesti tässäkin, mutta kyllä tämä voide oli hellempi iholle kuin esim. Dermosilin kiristystä aiheuttava mattavoide. Jotenkin Chanelin voide oli kosteuttavampi, voidemaisempi. Kiristystä ei syntynyt. Silti tämä jätti tosiaan sen mattapinnan ja kasvoille hieroessa jämähti aika nopeasti imeytyä eli alkoholin kyllä huomasi. Ehkä erona halvempiin mattatuotteisiin oli se, että tämä Chanel ei muutu niin selkeän puuteriseksi levityksen lopussa. Kyllä ilmeisesti selektiiviset merkit on paremmin kehitettyjä, juuri tällaiset koostumus- ja levittyvyysasiat on mietitympiä ja onnistuneempia.

Tuoksu oli pehmeän naisellinen, kuin jossain viherkasvimaisessa tai miedosti kukkaisessa hajuvedessä. Aivan luksusta! En usko, että siihen olisi kyllästynyt pidemmässäkään käytössä. On siis esim. Yves Rocherin Pure Systemiä ja Dermosilin Mattavoidetta tuhat kertaa parempi ja voisin ostaa tätä kesäkäyttöön, jos maksaisi esim. alle 40 €. Hintaa en nimittäin tiedä, joten vaikea sanoa hinta-laatusuhteesta mitään.

Chanel Précision Pureté Idéale Sérum

Seerumi oli talvi-iholleni oikeastaan vielä parempi tuote kuin mattavoide. Tämä oli selkeästi enemmän kosteutustuote eli jätti vielä mattavoidettakin pehmeämmän tunteen iholle. Seerumi riitti minulla sekä yöksi että päiväksi ainoaksi voiteeksi, ainakin sen muutaman päivän ajan, jonka näyte kesti. Myös meikin pystyin levittämään tämän päälle, vaikkei virallinen meikinalustuote ilmeisesti olekaan kyseessä. Kosteuttavuudesta huolimatta tämäkään ei mitään kiiltoa tuonut kasvoihin, jälleen erinomaisesti toteutettu koostumus.

Tuoksu oli samankaltainen kuin mattavoiteessa, ehkä pohjalla oli aavistuksen väkevämpi vivahde. En jälleen tiedä hintaa, siitä riippuisi paljon ostanko tätä koskaan. Erinomainen ja ylellinen tuote, mutta en kovin montaa kymppiä kuitenkaan raaskisi sijoittaa kasvovoiteeseen. Elizabeth Ardenin voidekin oli näiden Chanelien tapaan ihana ja tusinakamasta erottuva, mutta kuitenkin tuollaisilla hinnoilla pitäisi olla täydellinen, eikä vaan selkeästi muita parempi.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti