torstai 9. elokuuta 2012

Yves Rocher Pure Calmille Puhdistusliinat 20 kpl

Kymmenen vuoden luovan tauon jälkeen kokeilin tällaisia liinoja meikinpoistoon. Valitettavasti näiden kanssa kävi samoin kuin taannoisten Vival-lappujen kanssa. 17 cm x 19 cm kokoisten liinojen matsku oli minusta hirmu karkeaa ja raapivaa tekokuituvanuista ainakin silmilleni. Nämäkin uivat nesteessänsä etenkin loppua kohden. Vaikka taisin jonkin postauksen yhteydessä kehua, etteivät nämä kirvele silmiäni, niin toisin kävi lopulta. Liika neste valui silmiin ja kirveli paketin loppua kohden. Paketti oli auki pari-kolme kuukautta ja kiinnitysteippi repsotti suurimman osan aikaa löysänä, mutta eivät kuivuneet, vaikka se olisi ollut suotavaakin.

Voimakaskin meikki lähti huulista, kasvoista ja silmäluomilta kivasti, mutta jäi kalvontuntua jälkeen. Pesinkin vielä vaahtoavalla putsarilla ja kasvovedellä naaman näiden käytön jälkeen. Silmämeikki näytti lähtevän liinoilla hyvin, mutta lähes poikkeuksetta sain vielä vesipesun jälkeen ottaa vanulapulla ja erillisellä poistoaineella ripsaria, jota oli huuhtoutunut vielä kätköistä esiin. Vaikka olinkin hautonut liinalla kuivia ripsareita kauan ennen pyyhkivien liikkeiden aloittamista! Ärsyttävän työlästä ja vielä tehotonta.

Tuoksu on aikasen voimakas tällaiseksi herkän ihon silmätuotteeksi. Hajuste on erittäin keinotekoinen, imelä marjan ja heinän välimuoto. Samankaltaista on muistaakseni muissakin Pure Calmille-sarjan tuotteissa. Tuntuu kamalalta, kun ei keksi kuin valittamista, mutta se on rehellinen mielipiteeni tuotteesta. Olen onnellinen, että nämä loppuivat! Jospa nyt uskoisin, että en vaan tule toimeen näiden valmislappujen kanssa. Moisia ei ole jemmassa, enkä ostaisi, vaikka olisivat minkä merkkisiä ja 97 % alessa. UGH! (Niin siis tämäkin oli suurimmaksi osaksi kritiikkiä koko liinaformaattia eikä juuri YR Pure Calmillea kohtaan.)

Pidättekö te puhdistusliinoja kätevinä vai turhakkeina? Millä lähtee vaivattomimmin meikki?

2 kommenttia:

  1. kokeilin tuota joskus mutta arsytti silmiä jokin allergia reactio tuli.Käytän nykyään uskollisesti Nivea silmämeikinpoistoainetta ja olen tyytyväinen siihen.Puhdistaa hyvin ärsyttämättä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ihmettele, että olet saanut noista jonkun reaktion. Pannaanpa Nivea muistiin. Nyt on vielä Lumenea ja Yves Rocheria jemmassa useaksi kuukaudeksi, mutta sitten pääsenkin jo uutta ostamaan.

      Poista