Kuten kuvasta näkyy, on aikaa riittänyt (tai priorisoitu...) kropan ihon huoltamiseen lähinnä kuntoilukäyntien yhteydessä. Melkein pelkkiä matkakokoja kun on tyhjentynyt. Tämänhetkiset hikihelteet saavat nyt kelvata tekosyyksi olla ottamatta aikaa itselleni rasvauksen muodossa, mutta syksyllä otan asian taas haltuun, ettei taas käy niin, että hyllyt notkuu rasvatuubeja ja silti iho kiristelee ja pölisee hoitamattomana.
Nämä vartalovoit olivat kaikki kivoja. Yvesit on jostain juhlavuosisetistä ja molemmissa oli samaa pehmeän appelsiininkukkaista face & body-tuotetta. Imeytyi nopeasti ja oli silti ravitsevampi, kuin perusemulsio. Hyvin samantapainen tuote kuin Nivea Soft, mutta raikkaampi ja parempi tuoksu. Ihanat 50 ml minipurkit menee korusäiliöiksi. En malta kuitenkaan käyttää lisää samaa, niin ihmeellistä tämä ei ollut. Dermon tyrnivoi oli herkullisen marjaisen, teemäisen karkkisen tuoksuinen. Ei kuitenkaan ihmeellinen tai tilaukseen houkutteleva tämäkään näytelappunen.
Yves Rocherin Blackberry Silky lotion oli oikein mukava ohut peruskosteuttaja. Teemäinen karhunvatukan tuoksu on aito ja raikas. Tätä ostaisin lisää, jos voidejemma olisi tyhjä. Joskus minipullona tilaan vielä satavarmasti!
Dermosilin Winter Fruits Body lotion-näyte oli aika tympeä. Ohut koostumus kyllä oli peruskiva, mutta kirpeän hedelmäinen tuoksu ei miellyttänyt. Yvesin Malaysian Coconut Silky lotion oli karhunvatukkaista paksumpaa ja lähmäisempää. Tuoreen mehevä kookostuoksu oli hiukan rasittava. En osta lisää iholle jäävänä tuotteena, saippuana kyllä muistaakseni menee paremmin.
Dermosilin After Sun-voide oli ohut, hiukan viilentävä ja oikein kiva tuote. Harmikseni juuri lopetettu! Tilalle tullut After sun-suihkugeeli ei ajanut samaa asiaa ja jäi siksi tilaamatta. Tänhetkiset after sunini ei ole kivoja, LivBoxista saatu Sebamed on liian paksua ja ohut Nivea-suihke kamalan miehekkään tuoksuista. (Lisäksi mulla on ihana Garnierin Monoï-after sun, mutta se on hohteensa vuoksi vain harvinaiseen iltakäyttöön.) Saa ehdottaa ohuita, hyväntuoksuisia kimaltamattomia after suneja!
Yvesin Organic Oats Silky lotion oli hieman karhunvatukkaa paksumpi, kiva voide. Tuoksu on voimakas ja hiukan appelsiininkukkainen, mutta raikkaahko pohjimmiltaan. Voisin ostaa lisääkin, ainakin saippuoina ja minikoossa.
Cittarin poistokorista ostettu Mades Pomegranate Label 3457 body lotion oli kiva ja raikkaan granaattiomenakosmelle tyypillinen tuoksultaan. Hienoinen tunkkainen homeen vire oli huomattavissa kovasti nuuskiessa, kuten keltaisessakin versiossa. Iho ei tykännyt kuitenkaan huonoa, joten käytin pois. En ostaisi uudelleen jos näkisin, sillä pumppupakkaus oli käytössä liian kiikkeräksi muotoiltu.
torstai 31. heinäkuuta 2014
keskiviikko 23. heinäkuuta 2014
Puhtaat kädet (ja hiukan kosteutetut myös)
Meillä menee käsisaippuaa ihan hirmuiset määrät. Kai se on hyväkin asia, mutta koetan siirtyä yhä enemmän palasaippuoihin pakkausjätteen vähentämiseksi. Tällä kertaa tyhjentyneet ovat: Dermosil Käsisaippua Tulip (kartiopullo), Avon Senses Citrus Burst shower gel (jonka käytimme käsisaippuana, lisäksi samaa tuoksua oli myös 300 ml:n pumppusaippua), The Body Shop Vanilla Bliss Hand Wash sekä etualalla SPAresource Pineapple coconut hand cream ja Dermosil Käsisaippua Kirkas.
Dermon käsisaippuat olivat tuttua paksua ja hyvää laatua. Kirkkaanpunainen kartiosaippua oli joulualesetistä, hintaa en muista. Pussisaippua taisi maksaa 5-6 €, mutta sitä ei enää saa. Kirkasta saippuaa saa kyllä edelleen kartiopullossa hintaan 4,90 €. Pientä kiskontaa mielestäni, sillä kartiossa on vain 300 ml, kun taas pussissa 500 ml. Kirkkaan puuterisen puhtaasta tuoksusta pidin, punaisesta leikkokukkaisesta en.
Avon-saippuat olivat sinisen limesaippuan lisäksi ensimmäisiä kokeilemiani, sillä en tiedä ketään Avon-myyjää paikkakunnallani. Nämä sain kaveriltani, jonka muualla asuva sukulainen välittää näitä, ilmeisen runsain mitoin vieläpä :) Citrus Burstin pitäisi olla sitrus-mandariini-greippi. Sellainen hapan, greippinen ja appelsiinituoremehuinen se onkin. Oikein kiva, olin pakkausten perusteella luullut Avonin tuotteita makeiksi ja esanssiällötyksiksi kautta linjan.
SPAresource-käsivoide oli yllättävän paksua ja hoitavaa sekä luonnonöljyihin ja -voihin perustuvaa. Marketin alekorista 2 €:lla löydetyksi tuotteeksi erittäin hyvä. Ananas-kookos-tuoksusta välillä piti, välillä tökki erittäin pahasti. Tuoksu sinänsä oli mehumainen ja aito. Hyvä, tukeva flippikorkillinen tuubi.
Sokerina pohjalla The Body Shopin aivan ihana vaniljasaippua! Kullanvärinen joulusaippua oli somassa pullossa, jonka varmaan säilytän, sillä se oli näppärän kokoinen minilavuaarimme reunalla. Pumppu toimi hyvin ja letku ottaa pohjasta asti. Vaniljan tuoksun sävy on jäätelömäinen, makea ja kermamaitoinen, melkein toffee. Hyvin erilainen kuin esim. Yves Rocherin vesipohjaisemman oloiselle tuoksuva yli-imelä bourbonvanilla. En ole varma, sainko tämän lahjaksi vai ostinko alesta, joulutuotteisiin tämä joka tapauksessa kuuluu ja saatavuus siis ei kovin varma. Ainoa miinus saatavuuden (ja todennäköisesti ison hinnan) lisäksi on tuoksun mietous, se ei haise nenään asti pestessä.

Kropparaikastimia
Tuotteet ylhäältä alas, vasemmalta oikealle: ACO Fresh scent mild & effective antiperspirant with perfume, Dermosil Classic Deodorantti Roll-on, L'Occitane Roll-on deodorant 3 essential oils purifying, Dermosil Classic Vartalon kuorintavoide, Yves Rocher Rose Absolue suihkugeeli (josta olinkin jo kirjoittanut aiemmin, joten siitä ei tässä postauksessa tulekaan asiaa), Yves Rocher Vanille Noire suihkugeeli, Dermosil Primo Vartalon sokerikuorinta vanilja sekä tuoksunäytteet pureDKNY eau de parfum ja Love, Chloé eau de parfum intense. Lisäksi jälkikäteen löytyi vielä Kicks Body Scrub Rhubarb & Strawberryn kuoret.
Kaikki dödöt olivat kivoja, hyväntuoksuisia ja alumiiniklorohydraattiin perustuvia. Kaikista löytyi siis perushyvää antiperspiranttitehoa. L'Occitane lähti 70 % alesta matkaan muutamilla euroilla. Kirkas nestekoostumus oli ihan hyvä ja tuoksu yrttinen, aavistuksen sitruksinen. Aco tuli apteekkiostojen kylkiäisenä, tuoksu pehmeän puuterinen ja kukkainen. Dermon perusdödön taisin saada tilaajalahjana eli bonustuotteena, kivan pehmeän raikas sekin, hivenen pyykkimäinen jopa. Kaikissa pakkauksissa oli hieman tahraavaa vuotoa, L'Occitanelle plussaa lasipakkauksesta.
Kuorinnoista kivoin oli Dermosil vaniljakuorinta. Se oli vahamainen ja jätti iholle kosteusvoiteen tyyppisen jälkitunteen, eli erittäin hyvä talvituote. Vaniljainen tuoksu oli makean pehmeä ja ihana, sokeri hyvin kuorivaa. Tuubikuorinnat olivat vaahtoavia suihkugeelin tuntuisia, teholtaan mietoja. Pinkki Kicks ei tuoksunut mansikalle saati raparperille, ainoastaan yleisesti pirtsakan kirpeälle. Tummanvihreä Dermosil peruskuorinta (on jo poistunut tuote) oli yrttisen ja havuisen tuoksuinen, ei hyvä... Tosi tymäkkä aromi. Kaikki oli aikanaan itse ostamiani, Primo n. 7 € ja muut n. 5 €/kpl.
Yvesin vaniljasuihkugeelin ostin 10 € hintaan, mutta ei ihan sen arvoinen ollut. Makea, voimakkaan puuvivahteinen ja ylellisen tuoksuinen kyllä, mutta koostumukseltaan ihan perus. Lisäksi hankala kierrekorkkipullo. Kiva oli tämä kokea, mutta tuoksuun kyllästyy, ei menisi hajuvetenä. (On kokeiltu tuoksunäytelapun verran muutamia kertoja...)
Myöskään pikkuhajuvedet eivät ihan olleet makuuni. Chloé on aika chypremäinen, jaloviinan tms. tuoksuinen ja voimakas. pureDKNY oli myös nimeään vastoin aika puuterinen ja voimakas, ei mikään vesimäinen päivätuoksu.

Loppuneita meikkejä
Tuotteet ylhäältä alas vasemmalta oikealle: Estée Lauder Lash Primer Plus, Estée Lauder Sumptuous Extreme Lash Multiplying Volume Mascara (01 Extreme Black), Clinique Lash Power Mascara (01 Black Onyx), L'Oréal Paris Super Liner PerfectSlim (Intense Black), Dermosil Sävyttävä päivävoide Fair sekä LUSH Double Choc lip tint. Tykkäsin kaikista, paitsi Cliniquen ripsarista ja LUSH:in huulituotteesta.
Tuotteen nimi on suomennettu pakkaustarrassa "hoitoaine ripsille", englanninkielinen nimi taas viittaa ripsivärin alle laitettavaan tuotteeseen. En kokeillut tätä kumpaankaan noista tarkoituksista, vaan kosmetologini suositteli tätä kysyessäni jauhemaisen kulmavärin (Make Up Store Tri-Brow) kiinnittämisainetta. Ja hyvin toimikin!
Laitoin tätä alle, annoin kuivua n. 1-2 min ja levitin sopivantahmeaan pintaan jauhevärin. Kesti käytännössä aamusta iltaan, toki rasvaiselle iholleni suli sitten kyllä illan aikana. Valkoinen, juoksevan vahan oloinen tuote on käytössä täysin kirkas, väritön ja geelimäinen, eikä siinä ole valkoisuutta ja kuivia kuituja, kuten vaikka L'Oréalin kaksipäisten halpamascaroiden primer-päässä. Ostan uudelleen, kunhan tänhetkinen H&M-geeli loppuu. Maksoi 25 tai 26 €.
Oikein pätevä perusmascara. Antaa volyymia, mutta siististi. Ei kuitenkaan ihan erottele. Olen saanut yhteensä 3 kpl näitä Livboxista/voiteiden kylkiäisenä ja tälläkin hetkellä on toinen vastaava käytössä. En tiedä siis hintaa enkä ehkä osta koskaan tätä suoraan rahalla, sillä pidentävät mascarat ovat enemmän mieleeni.
Pidentävyys ja tarkka harja sekä jälki oli tyydyttävää tässä Cliniquen ripsivärissä. Aine oli järkyttävän vaikea saada irti ja kosmetologini valaisi tämän olevan niitä 38 asteen ripsareita. Ilmankos ei irronnut tavallisella putsarinesteellä... :D Mutta siitä lähtien oikealla tavallakaan koettaessani en saanut tätä kunnolla pois. Onneksi oli vain ilmaisnäytekappale tämäkin, muistaakseni Emotionin ostosten yhteydessä. En tod. osta uudestaan.
Näppärä huopatussi sai jopa minut onnistumaan eyelinerin levityksessä. Käytän näin vahvaa meikkiä vain juhlissa, joten tästä n. 10-15 € kynästä ei montaa käyttökertaa ennen kuivumistaan tullut. Kuten nuo paperille piirtämäni viivat osoittavat, väriä olisi tuolta paksummasta osasta vielä irronnut, mutta juuri tuo hyvä ohut pää oli jo entinen. Harmi. Taidan nyhertää jatkossa ihan teroitettavilla kynillä ne muutamat kerrat vuodessa, kun rajausta haluan käyttää. Muuten tulee liian kalliiksi.
Dermon sävypäivis on jo lopetettu tuote. Tykkäsin siitä, vaikka koostumus olikin aika Garnierin perus-BB:n tyyppinen. Ei tuonut onneksi niin pahaa kiiltoa kuitenkaan. Sävy Fair on todellakin kalpealle sopiva, minullekin talvella menee. Harmi, kun lopettivat tän 5,90 € hintaisen tuotteen, sillä tilalle tullut 9,90 € Aina-voide ei ole näin ohut eikä kiva. Taidan pitäytyä suosikissani Estéen sävyvoiteessa ja toivoa siihen vaaleampia sävyjä.
Nostin kynnellä tuota LUSH:in huulituotetta tuohon näytille. Noin kovaa ja vahamaista se on! Tuote ei silti ole huulipunan tavalla levittyvää, vaan erittäin kuivaa ja kökköistä. (Siksi varmaan sainkin tuotteen hiukan kokeiltuna... ;) Myös rehellisen ruskea sävy on sen verran epäsopiva, että kaavin tämän kyllä roskiin ja otan vaan matkapurkiksi tuon hyvän alumiinirasian. Tuotteen suklaa-aromi oli kyllä kiva ja herkullinen, että sen vuoksi harmi, etten tätä voinut käyttää.
Löysin ryhmäkuvan ottamisen jälkeen vielä (muovailuvahojen peitossa olevan...) ex-suosikkihuulikiiltoni. YSL:n poistoalesta 2012-2013 uutenavuotena muistaakseni 16 €:lla ostettu Touche Brillance Sparkling Touch for Lips sävyssä 16 oli kiva. Hedelmäinen aromi, helppo vadelmainen sävy ja päässä olevaan nappia painamalla sutiin leviävä notkea koostumus oli kivoja. Ostaisin uudelleen, jos näitä vielä olisi olemassa.

lauantai 7. kesäkuuta 2014
Schollin jalkahoitoa
Ostin molemmat parisen vuotta sitten alehyllystä. Kumpainenkin aika tylsiä tuotteita valitettavasti.
Jalkakylpyöljy sekoittui yllätyksekseni hyvin lämpöiseen veteen ja muuttui hetkeksi maitomaiseksi koskettaessaan vettä. Jalat pehmenivät myös melko hyvin. Tuoksuttomuus oli tylsä juttu, samoin apteekkimainen pakkaus, jonka tarra alkoi hilseillä irti rumasti. Kylpyöljyn kuitenkin käytti ihan mielellään loppuun.
Voide olikin se suurempi pettymys. Koostumus oli aika paksua, jopa hiukan vahamaista. Kovettumiin se ei happosisällöstään huolimatta tehonnut. (Ja itse asiassa nyt kun katsoin tarkemmin, olisi tuotetta pitänyt käyttää ohjeen mukaan kahdesti päivässä. Kuka voi aamuisin käyttää tällaista liimaa sukkien alle???) Eli varmaan omaakin vikaani tehottomuudessa. Mutta tuoksu se tässä kamalinta oli. Hirveä kemikaalinen, luotaantyöntävä ja lääkemäinen, eikä mitään hajustetta edes peittämään löyhkää. En leikannut tuubia auki, minkä kyllä yleensä poikkeuksetta teen heikommillekin tuotteille.

Kroppaputsareita
Tervetuloa lukijoiksi, Anni ja meikin loppu! Toivottavasti viihdytte :)
Tässä muutamia hyväntuoksuisia, mutta ei mitenkään superhaluttavia saippuoita. Ainoastaan vaniljainen pumppusaippua on saanut jatkoa.
Yves Rocherin vadelmasuihkugeeli on hyvä perussuihkari. Tuoksua on vaikea kuvata... Se on aito ja luonnollinen, mutta ei suomalaisen vadelman oloinen. Hieman kumminkin aitoa luomuvattua enemmän sinne vadelmaveneen aromin suuntaan. Silloin tällöin ostan 50 ml, mutta täyttä 400 ml pulloa en jaksaisi käyttää yhteen pötköön.
Tämä saman sarjan käsisaippuakin on ihana, eikä teollinen. Silti siinäkin on outo makeus tuoksussa, joka ei ihan vastaa vaniljatankoa tai jauhettua aitoa vaniljaa. Huijasin vähän ja ostin tämän loputtua käsisaippuaksi 400 ml:n suihkarin samassa tuoksussa ja siihen irtopumpun. Halvemmaksi tuli kuin tämä 300 ml:n pullo!
Tässä on tuttu, pehmeän suloinen Dermosil Vitamin E-sarjan tuoksu. Oma minituubini on ajalta, jolloin nämä E-vitamiinituotteet kuuluivat vielä Classic-linjaan ja niiden nimissä oli tunnus E. Samaa kamaa on edelleen myynnissä, mutta niin perusmassaan hukkuu, etten taida malttaa ostaa uudelleen. Kosteutustehokaan ei mitenkään superihmeellinen ollut.
Tämä Yves Rocherin parfymoitu suihkari oli todellakin parfymoitu. Huh huh. Ruusun lisäksi tässä tuoksuu vahvasti pohjalla mausteinen puu. Tuote ei ole siis mitenkään raikas, vaikka hyvin pesevä onkin. Iholle jää ihan joksikin aikaa (pari tuntia?) tämän tuotteen tuoksu. Kierrekorkki, kympinkieppeillä pyörivä hinta ja mausteinen tuoksu saavat minut jatkossa jättämään tämän tuotteen rauhaan. Sitä paitsi saatavuuskin on jotenkin korkeintaan kausittainen.

sunnuntai 18. toukokuuta 2014
Menneen talven käsivoiteet
Luulisi, että nyt on sitten pehmeät kädet... :D Mutta ei, ei nämä onnistuneet ihmeitä tekemään.
Kolme yllä olevaa lupasivat olla erityisen kuivan ihon voiteita. Vaselinen purkkivoide (Intensive Rescue Moisture Locking Cream) oli itse asiassa vartalovoi, mutta käytin yökäsivoiteena, kunnes koostumus erottui. 1/3 sisällöstä menee siis roskiin. Vaseline-tuubissa oli oikeaa käsivoidetta (Intensive Rescue Soothing Hand cream). Kumpikin jätti kalvon, muttei ollut aidosti kosteuttavia. Ei jatkoon. Rahanmeno ei onneksi päätä huimaa, sillä Vaselinet oli sen sadetakkivoiteen kanssa 3 purkkia/5 €-tarjouksesta. Hajusteettomia, erikeeperin hajuisia voiteita.
Neutrogena Norwegian Formula Concentrated Hand cream oli todella lähmäinen. Silti minusta kosteuttava teho ei ollut kovin hyvä, ainakaan niin hyvä, että koostumusta sietäisi lopputuloksen takia. Tiivistetystä muodosta huolimatta kului aika äkkiä. Muutamalla eurolla alesta tämäkin, joten ei haittaa. Mainitsin vaan riittoisuuden, koska purkissa väitettiin 50 ml:n riittävän yli 200 kertaan eli 1/4 ml pitäisi riittää yhteen käyttökertaan. Tämä lupaus ei minun kohdallani toteutunut. Voimakas, clarins-mummokosmetiikkainen hajuste. Miinusta myös kierrekorkista. En osta enää.
Tämä nelikko on lähmäisiä, mutta teholtaan kevyitä voiteita. Violetti Dermosil Mustaherukkakäsivoide oli aluksi ihanan aidon herukanlehden tuoksuinen. Pitkään auki ollessaan tuoksu laimeni liuotinmaiseksi ja hopeateksti alkoi kulua rumaksi. Teholtaan päiväkäsivoide, mutta liian silikonisen tunnun jättävä. Nythän koostumus on kai vähän uusiutunut, tai ainakin pumpussa ei saa enää ihan samaa tavaraa. Hintaa en siis osaa sanoa. Olinkin jo näköjään aiemmin arvioinut tätä.
Pikkupurkki LUSH Charity Pot hand & body lotionia oli riittävä annos. Yrttinen ja kaakaovoinen tuoksu oli turhan tyrmäävä ja koostumus todella rasvainen. Teholtaan ihan ok. Olisiko maksanut n. 2 €/ 10 g.
Lumene Arctic Aqua Syväkosteuttava Käsivoide oli tämän nelikon paras. Ihanan merellisen tuoksuinen ja tehokas, joten lähmäisen tunteen sieti. Nythän ainakin pakkaus on tästä uudistunut, eli en tiedä saako samaa kamaa enää lisää. Itse olen saanut tämän lahjaksi siskoltani, joten hintaa en tiedä.
Biotherm Biomains Age delaying hand & nail treatmentin ostin kympillä Emotionin tarjouspäiviltä. En kai kiinnittänyt tuotteen nimeen tarpeeksi huomiota ostohetkellä, sillä yllätyin paksua ja rouvamaiselle tuoksuvaa koostumusta. Sellaista kai kypsän ihon tuotteelta voisi odottaa. En tykännyt tuotteesta, halvemmissa on itselleni huomattavasti sopivampaa tarjontaa.
Dermosilin Katajanmarjakäsivoide oli jotenkin ohuemman ja kivemman oloista kuin mustaherukkaversio. Tuoksu oli silti hiukan outo, ei kovinkaan herkullinen. Aito ja katajapuinen tuoksu kylläkin oli. Ostin 5 minituubia/6,50 € joulupakettina 2012 eli tätä ei enää ole saatavilla.
Dermosil Käsivoide Hyacinth oli näyte joulun 2013 vastaavasta minituubipakkauksesta. Mutta kuten vastaavan käsisaippuankin kanssa, en tykännyt tuoksusta. Hyvä siis, että sain näytteen, niin en hairahtunut pakkauksen ostoon.
Ja Lidlistä hommattu Suhada... Karmea alkoholin ja hedelmän ja spearmint-purkan sekainen hajuste. Voiteena yllättävän kiva, kosteutti alkoholista huolimatta. Tämä oli kosmevaihdossa siskolta saatu. En kyllä ostaisi, jos tätä näkisin. Kierrekorkki.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)