lauantai 2. toukokuuta 2015

Silmä, silmä, nenä, suu...


Heissan pitkästä aikaa! Tässäpä vielä muutamia täyteen ängettyjä, aika kauankin sitten käytetyistä tuotteista kertovia massapostauksia. Ehkäpä pian olen jo ajan tasalla ja pääsen taas analysoimaan tuotteen kerrallaan.

Yllä kuvattu Oriflame HyperStretch Lash Serum with Pro-long Complex oli täyttä humpuukia. Ei pidentänyt ollenkaan, ei edes hoitanut tai tuonut minkäänlaista myönteistä vaikutusta yön aikana. Ohut neste oli äärettömän vaikea levittää ripsentyveen tuolla ohuella sudilla, joten yritin avittaa jostain marketista erikseen ostetulla kulmaharjalla. Tuloksetta. INCI:ssä oli jotain kosteusvoiteista tutun kuuloisia silareita yms. Vaikkei tuntunut levittyneen kunnolla, silti aamulla silmät tuntuivat rasvaisilta ja umpeen muurautuneilta. Susi, onneksi ei montaa euroa jäänyt maksamaan, kun alekuvastosta tämän hommasin.

Valkoisessa näytepussissa oli Dr. Hauschka Uudistavaa silmänympärysvoidetta, joka oli positiivinen yllätys. Aikuiselle iholle ryppyihin ja kiinteytykseen tarkoitettu voide oli toki täyteläistä, mutta imeytyi minulla (27-v sekaiho) hyvin jättäen aika vähän kiiltoa. 1,5 ml:n näyte säilyi useamman kuukauden hyvänä sali-/saunailtapussukassa hiuspinnillä suljettuna, satunnaisesti käytettynä. Yrttinen, hiukan anismainen tuoksu oli rasittava. Jostain ilmaisena saatu, en aio ostaa täysikokoista.

Nivea Visage Expert Lift silmänympärysvoide Bioxiliftillä ja hyaluronihapolla oli niinikään ihmeen hyvä minulle. Voide imeytyi hyvin ja kosteutti hienoja naururypynalkujani vähemmiksi. Ei ollut yhtään niinkään täyteläinen kuin Dr. Hauschka, vaikka ikäsuositus tässä oli 45-65. (Miksihän muuten olen tähän kaupassa tarttunut? En yleensä kahmi alestakaan ihan mitä tahansa.) Olisinkin käyttänyt tämän loppuun, ellei rasiassa näkyvä ohut metallinen korkki olisi tipahtanut vessanpönttöön ja voide sen takia paksuuntunut pilalle. Oli jotain 5-10 € alekorista, joten tuotetta tuskin enää saa enkä ehkä malttaisi ostaa lisää kuitenkaan.


Kicksistä viimeisellä opiskelukaupungin reissulla (ah, niitä muistoja) ostettu Formula 10.0.6 Over Night Success-finnilappupaketti oli ihan kelpo tavaraa. Tämä oli nimittäin toinen paketti näitä muistaakseni! Hintaa en muista, varmaan jotain 10 € kieppeillä/21 kpl? Tuoksuttomat laput pienensivät finnejä yön aikana, mutta aamulla piti pitää tarkkaa lukua, että huomasi ottaa kaikki läpinäkyvät mattalaput pois. Pysyivät hyvin, poisotto jopa vähän kirpaisi. Olisi kuitenkin tarvinnut monen yön kuurin samaan näppyyn, enkä tällä hinnalla ja saatavuudella ruvennut tuhlaamaan moiseen. Miinusta siitä, että pakettia oli vaikea saada kiinni enää, kun reunan oli kerran repäissyt auki.

Herbinan x vuotta vanha Clearline Tehohoito ihon epäpuhtauksille oli susi. Miehekkäälle haiseva viinageeli oli tehoton finneille ja euron korista varmaan 5 vuotta sitten hommattu, joten saijonaarasta, vaikka tuubi onkin lähes täysi vielä.

Sekä Nivea Daily Essentialsin että Skin Benefitsin mustapäälaput olivat erittäin pätevää tavaraa. Lappuun todella jäi kuvottavia matoja tököttämään... Nivean jäljiltä iho jäi vähän helläksi, sisälsivät jotain sitruunaista, mikä ilmeisesti kuori kemiallisestikin. Niveat maksoivat jotain reilun vitosen muistaakseni ruokakaupassa, SB:t tuli n. 2-3 €:lla Jt Beauty Outletin tilauksessa. Ostaisin kumpiakin joskus vielä uudelleen, jos tulee vastaan.



LV Huuli- ja hoitovoide oli vain ylihinnoiteltua vaseliinia. Ei kosteuttanut huuliani eikä kynsinauhojani, kuten olen aiemminkin huomannut vaseliinipohjaisten tuotteiden kohdalla. Ei jatkoon, edes alekorista, kuten tämä yksilö aikanaan oli.

Yves Rocherin uudehko Macadamia-huulirasva oli tehoiltaan ok, mutta kamalan väkevän saippuan makuinen. Kun tämä tipahti pyykkikoneen luona poistovesilätäkköön, riemastuin saadessani tekosyyn hankkiutua tästä eroon, kun nuukuus ei anna myöten muuten sitä tehdä. Mitähän tekisin toisella hamstraamallani kappaleella...? N. 3,90 €/2kpl.

Dermosil Dermonature Huulibalsami oli oikein hyvä, hieman vadelmainen luonnonkosmetiikkahuulirasva. Kosteutti kivasti ja maistui hyvälle, mutta heitän pois, koska alkoi melko nopeasti eltaantua. 4,50 €/ 15 ml.

Pidän LUSH:in hammastahnatablettien ideasta. Puriste hajoaa helposti etuhampailla pureksiessa ja kostealla harjalla levittäessä normaalin tahnan oloiseksi vaahdoksi. Hampaista tulee narskuvan puhtaat ja pakettikin on ekologisesti pahvia. Harmi vaan, ettei maut (tällä hetkellä olen nyt kokeillut kolmea eri) ole kovin hyviä tai edes raikkaita. Breath of God on todella polttavan väkevä santelipuu, joka muistuttaa mausteneilikan aromia. Chou Chou tuoksui aluksi hyvältä ja miedolta ruusulta, mutta avatun paketin väljähtyessä siitäkin tuli aika pistävän tai polttavan makuista. Kummassakaan ei ole minttua, mitä kyllä jäin kaipaamaan ja käytinkin välillä taas normaalia hammastahnaa ihan mintun takia. 6,20€/ 40 kpl, itselleni riitti hyvin puolikas pesukertaa kohden. (Jäljelle jääneen puolikkaan annoin olla ihan vessan hyllyllä lautasella aina sen puoli vuorokautta, jonka jälkeen käytin sen.)

Tämmöistä tällä kertaa, kohta loput kasvojen alueen tuotteet, joita riittää!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti