lauantai 9. toukokuuta 2015

Kevyehköjä kasvovoiteita


Otin männätalvena kasvojen rasvauksen sydämenasiakseni, sillä en halua joutua lyhentämään kalliihkojen (69 €/ kerta) timanttihiontakertojen väliä. Kunnon ihonhoidolla tulos pysyy paremmin ja hoitokertakin ilmeisesti sujuu helpommin, kun ei ole niin pahasti pintakuivaa päällikerrosta kertynyt. (En tiedä, minkä "merkkinen" hoito on kyseessä, mutta käyn siis kosmetologilla hiotuttamassa kasvojani pienellä timanttilaikalla n. 4-6 kertaa vuodessa.)

Näistä voiteista ainoastaan Nivea ja Biotherm oli kivoja, mutta käytin sisulla kaiken pois varastoista pyörimästä. Dermosil Fresh Balance Geelivoide oli viinaista, sinertävää geeliä, joka haisi kurkulle. Kuten niin monet halvat akneihon voiteet, tämä tuntui levittyvän kuivakan liimamaiseksi kalvoksi iholle ja kiilteli paljon, muttei silti kosteuttanut ihoa kunnolla. Kokenut 2 tuoteuudistusta tämän version jälkeen, toivottavasti myös koostumuksen suhteen. Poistokorista 2,70 €/75 ml.

Dr. Hauschka Ruusuvoide oli tunkkaisen ruusuista, paksua voita, joka kosteutti hyvin. Kiilteli niin paljon, että käytin yöllä ja osa jäi silti imeytymättäkin. Ei selvästikään my cup of tea. 5 ml näyte riitti vain kahteen-kolmeen käyttöön, joten kallista olisi normihinnalla. (29 €/30 ml)

Nivea Visage Moisturizing Day Care Normal to Mixed skin oli kevyehkö, mutta selvästi voidemainen, valkoinen tuote. Tuoksu oli niin nivea kuin olla voi, siihen kerkesin vähän kyllästyäkin purkin aikana. Ei kiillellyt hirveästi ja oli raikkaan oloinen, liekö sisältämänsä alkoholin takia. Vitosella alekorista ostettu, en malta lisää enää käyttää tätä, sillä kiinnostavampiakin tuotteita valmistetaan.

Yves Rocher Sebo Végétal Zero Blemish Gel Creamiin pätee samat kommentit kuin Dermon Geelivoiteeseen, mutta tuoksu on vielä huonompi ihme kasvimainen ja hinta hulppea (11,50 €/50 ml).

Biothermin uusi tai uudistunut Aquasource 48 H sekaihon geelivoide oli aivan ihanaa! Pehmeän raikas merellinen tuoksu oli hyvä. Selektiivisten voiteiden levittyvyys vaan on yleensä parempi, niin tässäkin jo yhteen käyttöön riittäneen pussin perusteella. Iho oli aamullakin yökäytön jälkeen sileä ja kosteutettu, mutta ehkä kuitenkin parempi päivävoiteena ja yöksi jotain vielä paksumpaa. En kuitenkaan raaski ostaa tätä itse, sillä sopivuus ei ollut niin hyvä, että kannattaisi investoida juuri tähän voiteeseen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti