lauantai 18. elokuuta 2012

Hawaiian Tropic Lime Coolada Body Butter 200 ml

Tämä on tällaisia Jekyll-Hyde-tuotteita. Joinakin päivinä tätä vihaa, toisina lumoutuu täysin. Tuoksu on tosiaan jonkin mojiton tyylinen, hajuste on voimakas ja pursuilee aitoa limeä ja minttuakin. Tosin mieheni huomautti joku kerta rasvailuni ohi kulkiessaan, että "oot laittanu jotain kookosrasvaa". ??!?!1!1!1!!11? Tosiaan makuasioita nää hajuasiat. Tuo kommentti ei ollut mikään kohteliaisuus ja kieltämättä itseänikin välillä tympäisi hetkittäin tämä melkoisen dominoiva aromi.

Koostumus on paksua ja kosteutus hyvä rutikuiville säärilleni. Tämä ei ole sillä tavalla rasvainen tai kiinteä kuin The Body Shopin tuhdit, öljyiset purkkivoit. Tämä on huomattavasti enemmän kosteuttava ja emulsiovoidemainen kuin hoitava ja voimainen. Levittyvyys onkin hyvä. Koko keholle muodosti vähän turhan paljon kalvoa ja toisaalta taas polviin ja kyynärpäihin tämä oli riittämätöntä mutta säärille passeli. Väriltään tuote on vaaleaa pastellivihreää.


Kai tämä virallisesti olisi after sun-tuote, mutta sattuneista syistä tänä kesänä ei ollut vaaraa ruskettua ja teho jäi todentamatta.
Purkin kuviointi ja ulkoasu muutenkin on mun makuun hirmu söpöt! Tämän löysin Prisman poistokorista 6 eurolla ja pinkkiä versiotakin oli. Haluaisin testata senkin (olisiko se ollut kookos-joku tuoksultaan), mutta enpä ole näitä sen vapun jälkeen nähnyt, jolloin tämä haaviini jäi. Tuotteen sivuilla pinkkiä vastaavaa ei näy, mutta jokin kookosbutteri löytyy.

Tässä INCI tuotteen sivuilta kopioituna, sillä purkin kylkeä oli mahdoton kuvata.

Ainesosat: Aqua, Petrolatum, Glycerin, Ethylhexyl Palmitate, Cetyl Alcohol, Cetearyl Alcohol, Isopropyl Myristate, Glyceryl Stearate, Aloe barbadensis, Phenoxyethanol, Triethanolamine, Ceteth-10 Phosphate, Dicetyl Phosphate, Carbomer, Parfum, Methylparaben, mangifera indica, Propylparaben, Benzophenone-4, Theobroma cacao, Persea gratissima, Allantoin, Plumeria acutifolia, Psidium guajava, Carica papaya, Passifolra incarnata, Colocasia antiquorum, Butyrospermum parkii, Dimethicone, Disodium EDTA, Soluble Collagen, Tocopheryl Acetate, Ascorbic Acid, Retinyl Palmitate, ilica, CI 17200, CI 47005, CI 61570, Benzyl Salicylate, Coumarin, Limonene, Linalool.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti