tiistai 21. elokuuta 2012

Dermosil Perhehoitoaine 30 ml



Tämäkin hoitoaine oli hyvä. Hivenen enemmän jouduin annostelemaan kuin tuota rasvaisten hiusten versiota, yllättävää kyllä. Olisin luullut, että sitä kevyempää rasvaisten hiusten versiota tarvitsisi enemmän. Silti noin 1-2 tl riitti erinomaisesti olkapäitä hipovaan paksuun tukkaani. Lopputuloksessa ei ollut kummempia eroja vaan molemmilla tuli ilmavat, vähän kiiltävätkin hiukset. Mitään pehmentävää hoitavuutta eikä rasvaisuutta tullut ollenkaan (kestovärjään ja käytän päivittäin karheuttavaa sirotehiuspuuteria). Kumpikin selvitti hyvin takut.

Tämäkin on aika paksua ja jämäkkää, eikä siksi karkaile tai muuten yliannostu. Tuoksu oli ehkä suurin ero rasvaisten hiusten versioon verrattuna. Tämä Perhehoitoaine oli epämääräisen hedelmäinen, makea "yleishedelmä" eli ei minkään aidon tietyn hedelmän oloinen. Ennemminkin kuin jokin irtokarkki tai sokerimassa. Vaahtokarkki oli kanssa aika lähellä! Henkilökohtaisesti pidin enemmän puhtaan raikkaahkosta rasvaisten hiusten hoitoaineesta kuin tästä makeasta. Perhehoitoaineen tuoksu on kuitenkin niin mieto, etten usko varsinaisesti ärsyttävän. Tämän omenaista vastinparia Perheshampoota tuoksu ei muistuta minun nenääni lainkaan.

Jatkan kuitenkin vielä paremman etsintää ihan jo pelkän riittoisuuden takia. Syynä myös hivenen vaisu tuoksu ja hoitavuus. Seuraavaksi korkkasin Perhehoitoaine Punaisen appelsiinin minituubin. Hiukseni ovat vaan nykyään niin käsittelyistä karkeat, että pitäisi varmaan ruveta katselemaan huomattavasti hoitavampia mössöjä. Muutama törkeän halpa löytö tuolla kaapissa jo poltteleekin!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti