perjantai 20. heinäkuuta 2012

Dermosil For Faces Matifying cream 40 ml

Tämä on Dermosilin tuote, joka jakaa mielipiteitä. Olen lukenut ja kuullut, että monelle tämä on ehdoton luottotuote ja jotkut taas inhoavat. Minä kallistuin varsinkin loppua kohden enemmän siihen vihaajien ryhmään. Mattapinnan kestoa pidentävä vaikutus meikin alla oli hyvä ja puuterisen palasaippuainen, jopa vaniljaan vivahtava kukkaistuoksu oli minusta hyvä. Tämä kuitenkin sai ihon kiristymään ja talvisemmalla ilmalla jopa kirvelemään. Saanen huomauttaa, että siis akneihosta kysymys kumminkin! Eihän tällainen nyt mattavoiteen kohdalla ihmetytä, mutta tuotteen sivuilla luvataan nimenomaan tehokasta kosteutusta. Siirryinkin meikittöminä päivinä käyttämään kosteuttavampaa päivävoidetta ja pumppupullo kestikin yli 4 kk käytössäni. Yötä vasten en tätä koskaan kokeillut. Aamulla meikittömänä päivänä yritin Elizabeth Ardenin aamuseerumin kanssa yhdistää, mutta tämä kombo lähti rullautumaan murusiksi ihon pintaan.

Koostumus oli ohutta, valkoista geelivoidetta, joka suli levitettäessä heti nesteeksi ja edelleen puuterimaisen tuntuiseksi. Kolme pumppausta riitti koko kasvoille hiusrajasta leuanaluseen. Tämä pullo toimi moitteettomasti alusta loppuun, mutta muita samanlaisia For Faces-voidepurkkeja käyttäessä on joskus tullut nikottelua. Silloin pumpatessa ei tule ulos mitään. Tähän on auttanut pullon ravistelu vaakatasossa eli pitämällä yläosasta kiinni ja kopsauttamalla alaosaa kämmensyrjään muutaman kerran. Näissä pulloissa kyrsii yllättävä loppuminen. Läpi ei näe ja pullon yläosa on niin painava, että pullo tuntuu kauan ennen loppua jo virheellisesti tyhjältä, jolloin se todellinen loppu tulee puun takaa. Näistä ei saa jämiä kaavittua, mutta ilmeisesti tuon pumpun pohja nousee tyhjentyessä itsestään ja kaapii samalla jo jämät aina ylemmäs ja ylemmäs.

Aamun kasvovoiteiden käyttö on mulla pahasti hakusessa. Omistan tällaisen kuivattavan päivävoiteen (Yves Rocher Pure system 4 in 1) sekä kosteuttavan päivävoiteen ja vielä tuon silikoni"seerumin" ja erikseen kasvoprimerin. Yksinään mikään näistä ei oikein sovi meikin alle ihollani. Meikkipohjiakin on BB-voide, vahamainen, meikkipuuteri sekä mineraalipohja. Akneihoiset, kommentoikaahan, millaisella päivävoide-pohjustus-meikkipohja-setillä olette onnistuneet parhaiten!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti