Nimestään huolimatta tällä tuotteella ei ole juurikaan yhteistä Dermosil Perhehoitoaineen kanssa. Vihreä normiversio oli jämäkkää ja miedon tuoksuista, tämä punainen versio taasen juuri sellaista löysää ja karkaavaa sekä melko voimakastuoksuista. Molemmissa lopputulos oli kivan rasvaton ja tässä punaisessa appelsiinissa jopa hieman pehmentävä. Tämä puna-appelsiininen oli silti loppupeleissä hieman vihreää hoitavampaa etenkin kun sai olla muutaman minuutin ajan päässä.
Olen pitänyt punaisen appelsiinin tuoksusta deodorantissa ja suihkugeelissä, mutta vartalovoiteessa ja nyt tässä hoitoaineessa tuoksu oli jotenkin nuhjuisempi ja kyllästyinkin jo totaalisesti. En siis aio ostaa tätä enää, vaikka tämä olikin innostuneena ostettu toinen minituubillinen. Punainen appelsiini-tuotesarjassa on siis ylipäänsä sellainen makea, mehukas ja voimakkaahko veriappelsiinin tuoksu. Tuoksu on lämpimämpi ja vähemmän raikas kuin normaalin oranssin appelsiinin tuoksu, muttei missään nimessä mausteinen tai raskas.
Vaikka tuoksutuotteet kivoja ovatkin, niin minulle hiustuotteissa on kuitenkin paljon tärkeämpää olla huipputoimiva kuin mukavantuoksuinen tuote. Siinä mielessä tämä ei vastaa oikein vaatimuksiani. Silti ihan perustoimiva tuote, joka menisi mainiosti esim. satunnaisessa matkakäytössä, jolloin tuoksu toimisi piristysruiskeena.
Pakkaus on mukavan ohutta ja löysää muovia, josta leikatessa huomasi, että lähes kaiken oli saanut jo muutenkin puristeltua talteen. Myös flippikorkki on plussaa.
perjantai 12. lokakuuta 2012
tiistai 2. lokakuuta 2012
Käsien perushoitoa osa 1/2: Arkipäivät
Syksyisten kelien alkaessa ainakin allekirjoittaneen elämää alkaa hallita käsien kuivuva iho ja sen pakollinen hoivaaminen. Käsiä on arjessa pestävä usein ja saippuan ja voiteen koostumus on oltava just eikä melkein, jos mielii, ettei iho repeile rikki joka kerran kun liikuttelee sormiaan.
Kuvassa on tämänhetkinen käsisaippuoiden jemmani. Vasemmalta oikealle: Dermosil Designs Sininen, Dermosil Designs Kirkas, Dermosil Arctic Berries Concepts Tyrni, Dermosil Classic Voidesaippua, Lidl Cien Cream Soap Milk & Honey, Leiras Avecyd sekä Dermosil Likaisten käsien saippua. Kuvasta puuttuu muuten superriittoisa Palmoliven palasaippua, jota on edelleen reilusti jäljellä ja jota olenkin jo kuvaillut täällä. Suosin noita pusseja, ettei roskikset täyty koko ajan. Meillä menee 250 ml:n pullo käsisaippuaa reilussa viikossa... Tiedän vain Lidlin, Doven ja Dermon pussisaippuoidem olemassaolosta, mutta laittakaa ihmeessä kommentteja, jos tiedätte muitakin sillä vaihtelu virkistäisi! Täytän aina tyhjään pumppupulloon (tällä hetkellä Dermon simppeli pesuvoidepullo, josta sain helposti etiketin veks) ja leikkaan pussinkin auki ja nuohoan sormineni joka tipan talteen.
Kuvan saippuoista olen kokeillut tyrniä, voidesaippuaa, Avecydiä ja likaisten käsien saippuaa. Ainoastaan voidesaippua ja Avecyd käyvät ihottumakäsille, tyrnisaippua on harmillisen kuivattavaa. Likaisten käsien saippua on ulkohommien ja remonttien yms. jälkeiseen käyttöön tarkoitettu ja se onkin tosi tujua tavaraa. Meillä se on lähinnä miehen käytössä ja itse pesen sillä meikkisuteja. Rasvaiset meikkivoiteet lähtee aika hyvin, tosin voi olla että siihenkin käyttöön yritän jatkossa keksiä jonkin muun tuotteen kun tuntuu että suditkin menee vähän liian narskuviksi.
Tässä puolestaan kevyet päiväkäsivoiteet. (Eikä tarvitse nyt ilmoittaa mua mihinkään hamstrausinterventio-ohjelmaan, sillä 3 noista on ihan tyhjillään ja 3 avattuja ja mulla näitä kuluu...) Vasemmalta oikealle: Dermosil Käsivoide Punainen appelsiini, The Body Shop Cranberry Joy, Dermosil Arctic Berries Concepts Mustaherukkakäsivoide, Dermosil Käsivoide E, Kicks Clean Laundry, Dermosil Skin Comfort Eheyttävä käsivoide, Eveline Glicerini 5 in 1 cream-mask sekä Mediterraneo oliiviöljyvoide.
Kicks ja Eveline on vielä kokeilematta, mutta kuvassa
näkyvistä muista täytyy sanoa, että en tule ostamaan mitään toiste. Body
Shopin voidetta laadun puolesta voisinkin, mutta se oli kausituote.
Dermot ja oliivivoide ovat kaikki jollain tavalla vähän hankalia ja/tai
tehottomia käytössä. Voin esitellä jokaisen vielä loppumisen yhteydessä
paremmin, kyselkää, jos herää kiireellinen halu tietää niistä jotain, mihin
tavismielipide riittää.
Pidän avattua voidetta jokaisessa arkilaukussa, keittiössä sekä tietokoneen vieressä. Olen miettinyt säilytyspaikat todellisen tarpeen mukaan: keittiössä on pumppupullo, koska tarvitsee saada pikaisesti voideltua lapsen ruokatouhujen vahtimisen ohella, tietokoneen vieressä on vähän kauemmin purkin availua tai hieromista vaativa rasva, koska siinä istuessa on aikaa käytettävissä yleensä kauemmin. Ohuimmat ja nopeimmin imeytyvät voiteet on kassissa ennalta-arvaamatonta, mahdollisimman vaivatonta on-the-go-käyttöä varten. Mihinkään vessankaappeihin tai TV-huoneeseen en voiteita hautaa, koska tiedän, etten noissa paikoissa malta jäädä hengaamaan paikoilleni käsiä rasvaamaan. Itse huolehdin myös aina voiteen mukaan, kun tiedän, että päivän mittaan tulee julkisessa kulkuneuvossa tai koulutuksessa istumista tai muuta kädet tyhjänä odottelua. Kun pääsee huokaisemaan normaalista kiireestä, niin muistaa ja kerkeää voidella, eikä se yleensä häiritse muita kuten rapisevat tms. äänekkäät oheispuuhat.
Tämän lätinän pointti oli, että hoitakaa hyvät ihmiset säännöllisesti käsiänne ennen kuin ne menevät tällaisiksi hilseileviksi santapapereiksi... (Itse asiassa kuva on aika mieto, yleensä minun käsissäni on myös haavoja ja voimakkaampaa punaisuutta, mutta nyt olen viikon verran oikein terästäytynyt hoitorutiineissa ja saanut haavat paranemaan kiinni.) Käteni pääsivät tähän kuntoon siksi, kun ostin kaikki saippuat vain litrahinnan tai tuoksun perusteella ja unohdin käsien rasvaamisen, kun ei koskaan osunut voidetta oikeaan paikkaan oikeaan aikaan mukaan. Mutta juuri niihin kaikkein useimmin toistuviin perusasioihin sitä kannattaa panostaa vähän suunnitteluaikaa ja rahaakin. Pihistelyn ja epäsäännöllisyyden seurauksia sitten joudutaan kuitenkin kalliilla erikoistuotteilla ja lääkärillä hoitamaan.
Tulihan sitä vielä tän postauksen valmisteluissa innostuttua... Kerta kiellon päälle.
(Tai neljä kertaa. Okei. Nyt voi soittaa sinne Dr. Philille :D)
Ostin siis tässä viikon sisällä 3+1 -päiviltä Biothermin Biomains-voiteen (9,90 €) ja Cittarin alelaarista nuo SPAresourcet ja Neutrogenan. Nämä ovat kaikki minulle uusia tuttavuuksia joten saapa nähdä, kuuluisivatko nämä tähän päivärasvojen kategoriaan ollenkaan vai pikemminkin yötä vasten käytettäväksi. Nyt saa syksy tulla, olen valmis!
Mitkä ovat teidän kevyiden käsivoiteiden tai ei-kuivattavien käsisaippuoiden suosikkinne? Nyt vinkit jakoon vaan.
Mediterraneo Hand Cream with Organic Olive Oil 75 ml
Tämä oli melko haalea peruskäsivoide. Tämä oli valkoista, pehmeähköä voidetta. Ihan kosteuttava päiväkäyttöön ja suht hyvin imeytyväkin. Hivenen silarisen oloinen, niljaisehko lopputulos, mutta se hävisi nopeasti ainakin mun rutikuiviin ihottumakäsiini. Aivan käyttökelpoinen, mutta ah, niin t-y-l-s-ä.
Mikä tästä teki tylsän, oli tuoksu. Se on todellakin oliiviöljyn, oikein sellaisen vehreän ja voimakkaanmakuisen, tyyppinen. Esimerkiksi Dermosilin ja Palmoliven oliivisuihkusaippuoissa on samantyyppinen mutta selvästi tätä käsivoidetta makeampi tuoksu. Kosmetiikassa pidän enemmän puhtaanraikkaista tai sitten makeista ja jopa kukkaisista tuoksuista. Mutta en mistään vihreistä yrteistä! Onneksi tämä oli joku Prisman poistokorilöytö muutamalla eurolla, eikä ole vaaraa enää ostaa tätä. Oikein tympii postatakaan tällaista, mikä ei herätä mitään intohimoa paitsi sen, että jihuu kun tästä pääsi vihdoin eroon ja testaamaan jotain uutta.
Tässäpä vielä INCI:ä kiinnostuneille.
Pakkaus oli erittäin jäykkää muovia ja loppuja ei saanut oikein tursotettua helposti ulos. Kun sitten leikkasin tuubin poikki, oli siellä vielä useaksi päiväksi voidetta. Tuubissa oli kierrekorkki.
lauantai 29. syyskuuta 2012
Dermosil Karbamidijalkavoide 150 ml
Anteeksi omavaltainen tuotteen nimen muokkaaminen, mutta en kestä tuollaisia Karbamidi Jalkavoide-tyylisiä kirjoitusasuja... Onneksi itse tuote oli huomattavasti enemmän kohdillaan kuin nimike.
Tykkäsin tosi paljon tästä tuotteesta. Nimi viittaa siihen, että tuotteessa on lähes viidennes superkosteuttavaa karbamidia eli ureaa. Mulla on ihan rutikuivat jalkapohjat ja ainoat kaksi voidetta, jotka ovat toimineet ihooni kunnolla, ovat tämä ja Schollin K+, joka myös perustuu karbamidin suureen osuuteen voidekoostumuksessa.
Nämä ureavoiteet tuntuvat levitettäessä ihmeen "mattapintaisilta". Juuri jalkapohjissa se on mainio asia, sillä aamullakaan ei sitten ole liukasta silarikerrosta jaloissa. Aamulla jaloissa on ihan sellainen kuivapintainen tuntu, kuin ei olisi mitään voidetta koskaan laittanutkaan. Iho on silti kosteutetumpi ja joustavampi kuin illalla ennen voiteen levitystä. Kovettuneet päkiät ja kantapäät ovat myös oikeasti pehmittyneet (mitä esim. Scholl Deep Moisturising Cream ei minulla tee ollenkaan) ja repaleista hilseilyä on vähemmän. Silti tuntuu, että voide on kadonnut enkä ole käyttänyt edes sukkia yöllä tän päällä, niinkuin öljyisempien voiteiden kanssa tarvitsisi.
Sanoisin, että nuo tuubiin painetut lupaukset kutakuinkin toteutuvat. Tiedä häntä johtuuko urean suuresta määrästä vai mistä, mutta yksi ikävä puoli on tuubin suulle kerääntyvä kuiva, jäykkä vaha, jota saa olla pyyhkimässä hukkaan koko aika. Voi myös olla, että siististi käsien avulla tuotetta ottaessa näin ei kävisi, mutta itse tykkään pyyhkäistä suoraan jalan syrjään ja pitää kädet siistinä, mikä on taaskin netistä opittu niksi. Tuote ei muuten tuoksu yhtään millekään, edes hajustamattomalle tuotteelle. Tällä ei myöskään ole mitään viilentäviä, lämmittäviä tms. vaikutuksia, mutta ajaa asiansa niin poikkeuksellisen hyvin, ettei moista kaipaakaan tai koe tuotetta tylsäksi.
Tuubimateriaali on myös hyvin jäykkä ja ekasta kuvasta näkyy, kuinka olen joutunut ruttaamaan purkkia loppujämiä tikistellessäni. (Kuva on otettu juuri ennen kuin leikkasin sen lopulta poikki.) Viikon - parin annos oli vielä tuubissa, joten kannattaa todellakin nähdä vaiva ja leikellä tämän tuotteen kohdalla! Tuubi on melko leveä ja matala ja se pysyy mainiosti yöpöydällä pystyssä, kaiken maailman herätyskellon kurotteluista huolimatta. Kaiken kaikkiaan mainio tuote, toimiva ja edullinenkin vielä, 4.90 € hintaa ja kumminkin järkälemäinen 150 ml pakkauskoko. Minulla on muutama jalkavoide jemmassa, mutta jos ne eivät aiheuta hurraahuutoja, niin palaan tähän takaisin (mitä en muuten juuri minkään tuotteen kohdalla tee vaan aika herkästi etsin vieläkin parempaa). HG!
Tykkäsin tosi paljon tästä tuotteesta. Nimi viittaa siihen, että tuotteessa on lähes viidennes superkosteuttavaa karbamidia eli ureaa. Mulla on ihan rutikuivat jalkapohjat ja ainoat kaksi voidetta, jotka ovat toimineet ihooni kunnolla, ovat tämä ja Schollin K+, joka myös perustuu karbamidin suureen osuuteen voidekoostumuksessa.
Nämä ureavoiteet tuntuvat levitettäessä ihmeen "mattapintaisilta". Juuri jalkapohjissa se on mainio asia, sillä aamullakaan ei sitten ole liukasta silarikerrosta jaloissa. Aamulla jaloissa on ihan sellainen kuivapintainen tuntu, kuin ei olisi mitään voidetta koskaan laittanutkaan. Iho on silti kosteutetumpi ja joustavampi kuin illalla ennen voiteen levitystä. Kovettuneet päkiät ja kantapäät ovat myös oikeasti pehmittyneet (mitä esim. Scholl Deep Moisturising Cream ei minulla tee ollenkaan) ja repaleista hilseilyä on vähemmän. Silti tuntuu, että voide on kadonnut enkä ole käyttänyt edes sukkia yöllä tän päällä, niinkuin öljyisempien voiteiden kanssa tarvitsisi.
Sanoisin, että nuo tuubiin painetut lupaukset kutakuinkin toteutuvat. Tiedä häntä johtuuko urean suuresta määrästä vai mistä, mutta yksi ikävä puoli on tuubin suulle kerääntyvä kuiva, jäykkä vaha, jota saa olla pyyhkimässä hukkaan koko aika. Voi myös olla, että siististi käsien avulla tuotetta ottaessa näin ei kävisi, mutta itse tykkään pyyhkäistä suoraan jalan syrjään ja pitää kädet siistinä, mikä on taaskin netistä opittu niksi. Tuote ei muuten tuoksu yhtään millekään, edes hajustamattomalle tuotteelle. Tällä ei myöskään ole mitään viilentäviä, lämmittäviä tms. vaikutuksia, mutta ajaa asiansa niin poikkeuksellisen hyvin, ettei moista kaipaakaan tai koe tuotetta tylsäksi.
Tuubimateriaali on myös hyvin jäykkä ja ekasta kuvasta näkyy, kuinka olen joutunut ruttaamaan purkkia loppujämiä tikistellessäni. (Kuva on otettu juuri ennen kuin leikkasin sen lopulta poikki.) Viikon - parin annos oli vielä tuubissa, joten kannattaa todellakin nähdä vaiva ja leikellä tämän tuotteen kohdalla! Tuubi on melko leveä ja matala ja se pysyy mainiosti yöpöydällä pystyssä, kaiken maailman herätyskellon kurotteluista huolimatta. Kaiken kaikkiaan mainio tuote, toimiva ja edullinenkin vielä, 4.90 € hintaa ja kumminkin järkälemäinen 150 ml pakkauskoko. Minulla on muutama jalkavoide jemmassa, mutta jos ne eivät aiheuta hurraahuutoja, niin palaan tähän takaisin (mitä en muuten juuri minkään tuotteen kohdalla tee vaan aika herkästi etsin vieläkin parempaa). HG!
keskiviikko 26. syyskuuta 2012
The Body Shop Cranberry Joy käsivoide 50 ml
Tämä oli kiva käsivoide. Voisin käyttää sitä tai sen siskossarjojen vanilja- ja joulumaustekäsivoiteita mielelläni lisääkin. Tuleekohan näitä Body Shopiin joka joulunseutu? Tämä oli hempeän vauvanpinkkiä, vähän jäykän butterin oloista. Silti tämä oli voidemainen, ei öljyisen rasvainen. Päiväkäytössä tämä oli kuiviin käsiin ihan sopiva, ei tosin mikään ihan pikaimeytyjä. Yökäytössä hoitavuutta oli vähän liian heikosti, mutta sileät ja peruskosteutetut kädet aamullakin vielä olivat.
Ja se tuoksu! Aivan ihana, aito, kirpeä ja melko voimakaskin karpalon tuoksu. Ehkä hieman jopa käyneen, liköörimäisen karpalon oloinen. Herkullinen joka tapauksessa.
Pakkaus oli ihan toimiva. Lopuksi kuvan ottamisen jälkeen leikkasin tuubin vielä auki, niinkuin muutenkin aina teen. Pakkaus oli niin pieni, että säästelin sitä kuukausia, mutta kun lopulta raaskin ottaa jokailtaiseen käyttöön, niin siitä riitti 1 -2 kuukautta.
Itse en kyennyt saamaan INCI:stä luettavaa kuvaa, mutta joku muu bloggaaja on onnistunut.
Kiitoksia vaan sille henkilölle, joka antoi tämän minulle joululahjaksi viime vuonna ja jonka tiedän tätä blogia lukevan. Kosto tulee olemaan suloinen tulevana jouluna! Kirjaimellisesti!
SEN Liquid Hand wash Coconut 500 ml
Ihan kohtalaisen kiva käsisaippua. Kookoksen tuoksu oli lähellä aitoa tuoretta kookospähkinän "sitä valkoista", mitä hedelmälihaa se nyt ikinä onkaan. Tuoksu tarttui joksikin aikaa käsiin vielä (on muuten todella kätevä varmistaa, että lapsi on käynyt käsipesulla sovitusti kun on tuoksua jättävä saippua! ;). Pidin tuoksusta, mutta en jää himoamaan tai kaipaamaan erityisemmin.
Varsinkaan siksi, koska koostumus oli ohutta, karkailevaa luikuria. Ärsyttää, kun joutui käyttämään melkein teelusikallisen kerralla että sai vaahdotettua ja levitettyä saippuan kunnolla. Tyttäreltäni varsinkin ohut saippua karkasi helposti ja tuli hassattua melkomoinen määrä siis. Onneksi törppö oli iso ja kustansi Tokmannilla vain 1,29 €.
Pakkaus oli erittäin kevyttä ja ohutta lirumuovia. Se kävi tyhjentyessään niin yläpainotteiseksi, että lenteli lavuaariin tämän tästä. Raivostuttavaa poimia sitä juuri putsatuilla käsillä paikasta, johon kuitenkin syljeskellään ym. säännöllisesti #?(&%!!1!!1!1! Lisäksi pumpun laatu oli kehno, se jäi helposti ala-asentoon, jonka seurauksena yhdellä pumppauksella saatava annos pieneni ja vaihteli ärsyttävästi.
Pesevyys oli kohdillaan eikä tämä kuivattanut pahasti käsiä. (Toisin kuin tätä edeltänyt Plus+ -kanisterisaippua ja nyt käytössä oleva kalliimpi, josta postaan sitten kun sen aika tulee.) Mun oli muuten tarkoitus infota tuosta Plus+ -merkkisestä kanisterisaippuasta, mutta suutuin tuotteen surkeuteen niin, että tilsin pakkauksen lyttyyn ja heitin sillä vesilintua, ennen kuin muistin ottaa kuviakaan.
Olisi houkuttelevaa käyttää noita 2 €/ 3 litraa-saippuoita, joita Tokmannilta usein saa ja olemmekin käyttäneet varmaan 5-10 pömpeliä lähivuosina. Nyt viimeisin, oranssinvärinen, aiheutti mulle elämäni ensimmäisen kunnon ihottuman käsiin ja totesin ettei säästö siinä kohtaa maksa aiheuttamaansa vaivaa takaisin. Toisaalta nyt sitten hassasin oikein ihanaan luksussaippuaan tän kookoksen jälkeen ja petyin siihenkin. Ja apteekin hapanpesuneste on nyt käytössä ihottuman takia käsienpesuun ja supertiheä rasvaus... Mitähän vielä kehittelis, noi apteekin kortisoni- yms. keinot on jo tiedossa. Saa vinkata mielellään jotain ihottumaiselle hyvää käsien pesuun tarkoitettua ainetta. Ja siis perheenemäntäkäyttöön = 10 pesukertaa illassa ja vapaapäivinä useampi mokoma :D (Riippuu siitä, onko pesue ollut niin kilttinä, että hellyn leipomaan ;) Jokohan tämä vaivaisvalituskiintiö olisi täynnä.
sunnuntai 16. syyskuuta 2012
Elizabeth Arden Good Night's Sleep Restoring Cream 50 ml
Tattadaa! Tässä kaikkein kallein kosmetiikkatuote, jonka olen ikinä ostanut. Maksoi yli 60 €! Täytyy sanoa, että tämä oli ihan selvästi markettirasvoja parempi tuote monessa suhteessa, mutta noin megalomaaniseen hintaan nähden petyin kyllä lievästi. Tämä ei imuroinut puolestani tai kantanut kookospähkinän puolikkaaseen tehtyjä drinkkejä kouraani aurinkotuoliin, mutta kun hinta on tuollainen, niin kieltämättä odotin jotain sen mittaluokan vastinetta rahoilleni.
Sorruin moiseen tuhlailuun, koska Kicksissä sai taannoin kaksi Ardenin tuotetta ostamalla muhkean Arden-minikokopakkauksen, joka sisälsi useampaa tuotetta, joita olin himoinnut jo iät ja ajat. Ostin sitten tän voiteen ja muuan seerumin.
Tämä oli paksu, mutta rasvattoman oloinen pastellivioletti voide. Iholle levittyvyys oli huimasti parempi, kuin tavistököteissä. Pienehkökin määrä tätä riitti koko kasvoille ja ohut kerros oli vaivaton saada onnistumaan. Yleensä rutikuivat käteni imaisevat kasvovoiteet syövereihinsä ja saan lutrata niitä hirvittävästi, mutta tässä oli jotenkin niin ovela silikonisuus, että sekä kasvot että kädet saivat osansa helposti. Tätä käyttömukavuutta jäin kaipaamaan!
Tuoksusta en voi sanoa samaa. Pakkaus puhuu laventelintuoksusta, mutta minusta tämä on enemmän pyykkipulverinen hajuste. Mitään luonnollista tai yrttistä tuoksussa ei ole kuten aidossa laventelissa olisi. Monet laventelikosmet haisevat aikas palasaippuaisille, mutta tässä ei ole sellaistakaan kytköstä laventeliin vaan nimenomaan sinne Surf-pyykkiaineiden suuntaan. Tuoksu on tyrmäävä, ei huono, mutta erikoinen ja voimakas.
Entäs oliko lopputuloksessa jotain korrelaatiota hintaan? Nääh, kyllä ja ei. Tämä oli ihanan pehmentävä ja kosteuttava, mutta toisaalta aiheutti hurjasti kiiltoa ja niljaisuutta aamulla. Usein oli pakko pestä ihan putsarin kanssa aamulla, jottei meikin pohja tuhoutuisi ylettömään liukkauteen. Siltikään naama ei ollut rasvainen vaan jotenkin ikäänkuin märkä tai kuin olisi ollut ohut ja pehmeä kalvo ihon päällä ja sitten hikeä kalvon ja ihon "välissä". Aknea tämä tuntui joskus pahentavan, mutta toisinaan ei ja lopulta usein jätin vaan levittämättä pahimpiin näppyihin.
Tämä purnukka oli kuin jokin eksoottinen matka, jolla oli kyllä jännän erikoista ja ihanaa, mutta jolta on kuitenkin niin rauhoittavaa palata räntäsateeseen ja makaronilaatikon vääntämiseen, koska niihin sitä on kuitenkin kasvanut kiinni ja tottunut enemmän. Jos tämä maksaisi 20 €, ostaisin taatusti uudelleen, mutta tällä hintaa jää kyllä mukavaksi muistoksi jännittävästä seikkailusta. Tältäköhän se tuntuisi, jos olisi jokin kiihkeä salaromanssi? Vähän dekadentilta ja kielletyltä ja ylilyövältä ja ristiriitaiselta ja sitä miettii onko se lopputulos sen arvoista ja silti sitä hykertelee, kun on siihen edes kerran elämässään uskaltautunut... Tjaa, tiedä häntä, onneksi mulle riittää tällaiset kokeilut ihan täällä purkkien saralla :D
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)