sunnuntai 19. toukokuuta 2013

Lumene Basic Blue Yövoide 75 ml


Kyseinen voide on aika tylsä. Pakkaus on ihan söpö, muttei mitenkään wow. Sisältökin tuntuu juuri sellaiseksi suunnitellulta, ettei se aiheuta suuria tunteita kenessäkään.

Voide on paksua ja valkoista. Tuubi on aika käsivoidemainen ja syöksee helposti liikaakin voidetta. Voide ei ole rasvaista eikä geelimäistä vaan jotenkin oudolla tavalla kevyen tuhtia. Talvipintakuiva akneihoni ei oikein ollut sopivaa maaperää tälle, sillä voide tuntui vähän tukkivan ihoa, muttei silti hoitanut hilsehtivää kuivuutta tarpeeksi. En siis allekirjoittaisi alla luvattua ravitsevuutta.


Tuoksu oli kirpsakka koivunlehti, olisiko samaa hajustetta kuin Virkistävässä suihkugeelissä? Siitäkin tuli jokseenkin epäluksusmainen olo voidetta käyttäessä. Kirpakan tuoksun lisäksi joskus harvoin tuntui pientä ohimenevää kiristelyä tai nipistelyä iholla. Jäin miettimään, voisiko johtua tuosta C-vitamiinista eli askorbiinihaposta, vaikka se INCI:n loppupäässä onkin. Sain tämän voiteen ilmaiseksi siskoltani vastaavan päivävoiteen kanssa, koska päivävoide puolestaan oli kirvellyt siskoni ihoa. Hankintahintaan nähden ihan kelpo tuote (<-- hihii, viikon vitsi!), mutta en ikäpäivänä ostaisi omilla rahoilla. Ei aavistustakaan, paljonko tästä pyytävät.



5 kommenttia:

  1. Oisko ollu 5-6 euroa/tuubi. Harmi että oli shaibaa! Siirryin takas Lumenen teinirasvoihin, kun ne kerran edelleen tuntuu sopivan.

    T:Soul Sistah

    VastaaPoista
  2. Ei toi siis ihan täyttä schaibaa ollu, mutta jotenkin kauheen tylsä ja arkinen. Mä oon kasvanu teinigeelirasvoista ohi, tarviin enemmän kosteutta/hoitavuutta jo. (Harmi sinänsä, kun ne olis monesti edullisia ja kätevissä tuubeissa.)

    VastaaPoista
  3. Mustakin nää Basic Blue -rasvat oli jotenkin tosi epälumenemaisia, siis semmosen halpiksen tuntuisia ja jotenkin vesitettyjä... vaikka taitaahan se sarja nimenomaan olla semmonen edullisempi kaikkien Lumene-tuotteitten sisällä.

    Ne Natural Code -rasvat joita siis tarkotin (2 erilaista) ei oo oikeestaan kovin geelimäisiä, vaan semmosta valkosta voidetta, jotka kosteuttaa ihan hyvin, toista käytän talvella (Keep It Cool, kovilla pakkasilla Dermosilin Face Extralla jatkettuna) ja toista kesällä (Glow Without Shine). Ja siis atooppiselle iholle, joka vaihtelee vuoden mittaan normaali/kuivasta normaali/sekaihoon. Pitäskö laittaa seuraavaan kosmevaihtoon? ;)

    VastaaPoista
  4. Laitapas pärhana seuraavaan kosmevaihtoon, jos sulla nyt jämät sattuu kummastakin olemaan... Sekin oli kyllä yllättävän voidemainen teinirasvaksi se viimeksi antamasi Neutrogena.

    VastaaPoista
  5. Teeppä poustausta niistä vanhoista vaihtosaaliista!

    VastaaPoista