sunnuntai 6. marraskuuta 2016

Alaosan hoitotuotteita


Lunette Lempipesuneste on samanmerkkisen silikonikuukautiskupin pesuun tarkoitettu pesuaine. Se tuoksuu ihanasti eukalyptukselle, mikä on kivaa vaihtelua kuukupeille ennen käyttämiini hajustamattomiin hapanpesuaineisiin. Pesin tällä myös itseäni muutamia kertoja ennen tarkempaa tutustumista tuotteen tietoihin. Tämä soveltuisi ohjeen mukaan korkeintaan käsiin, mutta en vahingoittunut muualtakaan :) Ostan taatusti jatkossakin, uusi kappaleeni on 150 ml tuubissa ja nimeltään Feelbetter. Harmi, että pumppupakkaus kerkesi poistua valikoimista, se olisi ollut kätevämpi tällaisissa sotkuisissa hommissa kuin tuo keinukorkki tai tuubin flip top. Tämäkään aine ei poista värjäytymiä perusvärittömästä kupistani, ehkä heivaan vanhan nuhjuisen kuppini ja synnytyksen jälkeen tarpeen ilmetessä ostan jonkin valmiiksi värillisen kupin, josta tahrat ei niin näkyisi ikävinä.

Lactolineakin käytin kupille, intiimipesuun ja vaikka mihin. Etenkin matkapullossa tuo hapan pesuneste on näppärää, kun se sopii moneen eri käyttöön eikä lyhyille matkoille tarvitse pakata koko arsenaalia, varsinkaan jos matkaa vaikka mökkiolosuhteisiin, joissa on vaikea puljata vedellä paljoa. Muu perheemme käyttää tätä kaikkeen ihonpesuunsa, mieheni myös (kalju/sänki)hiuksilleen. Nyt onkin eksoottisesti käsisaippuoina mieheni entiset suihkusaippuavarastot Axeineen sun muineen, kun siirtyi kokonaan Lactolineen.

Dermosilin Ihokarvanpoistogeeli on huippukamaa ja ihan vakkarituote, iHerbistä tilattu Alba Botanican Very emollient cream shave Mango Vanilla sen sijaan ei luistanut kovin hyvin. Makeahko tuoksu oli hyvä ja voidemaisen kosteuttava tuote sinänsä hyvä idea, mutta kuiva ihoni taisi imeä tuotetta niin paljon, ettei höylälle jäänyt tarpeeksi paksua kerrosta irtotavaraa toimiakseen kunnolla.


Schollin appelsiinin ja mintun tuoksuinen Revitalising Foot Bath meinasi muodostua ikuisuustuotteeksi. Niin monia kylpykuutioita sun muita saa niin herkullisissa tuoksuissa, että tällaisiin lääkemäisiin perustuotteisiin ei riitä motivaatio sitten millään. Raikastava ja toimiva tuote, mukana olevan karbamidi taitaa selittää myös sen, ettei kuivattanut kuten jotkut halpissuolat.

Dermosil Primo Yövoide käsille ja jaloille on silkkaa hellivää nannaa, aivan tosi kosteuttava ja hoitava tuote ihanalla vaniljaisella hajusteella. On uudistuksen myötä siirtynyt Spa & Sauna-linjaan, mutta koostumusta ei ole muutettu. 7,20 €/200 ml, tämä oli joku 30 ml matkakokohaalinta.

Niinikään Dermosilin Spa & Saunan kuorintasukat oli aivan ihanat. Seerumilla uitetut muovisukat jalassa vaan 90 min kävelemättä paljoa, huuhtelu ja vajaassa viikossa jalat alkoivatkin kesiä ihan oikeasti. En malttanut olla hieman vauhdittamatta repaleiden irtoamista vaan revin paloja pois, mutta selvisin hengissä. Jalat oli pitkään pehmoiset ja pysyi rasvauksella ok:na. Nyt raskaana ollessa en saakaan näköjään uusia käsittelyä, mutta ostan silti joulupakkauksen, jossa näiden kylkiäisenä saa kuorivan jalkaseerumin ja odotan kevättä, jolloin voin uusia käsittelyn. Jää vakikäyttöön ja Dermosilin 12,90 €/pari on kohtuullinen hinta minusta, mitä nyt muita vastaavia muistan nähneeni kaupoissa.

Dermosilin Foot Therapy-jalkakuorintaa on niinikään mennyt jo useampi tuubi. Ihana limentuoksuinen sokeri-pähkinänkuorijauhekuorinta, joka hoitaa hommansa ja jättää vähän pehmennysainekalvoa ihoon. Vielä 1-2 tuubia on kotona jemmoissa, mutta tätäkin saa Spa & Sauna-linjaan uudistettuna lähes samalla koostumuksella, vain ihan INCI:n lopussa on joku säilöntäaine vähän vaihtanut paikkaa. Ostanen uudelleenkin, varsinkin kun viimeaikaiset käyttötuotteet on olleet vähän pettymyksiä, eikä käyttämissäni kaupoissa ole näkynyt kiinnostavia jalkakuorintoja, tai oikeastaan juuri minkäänlaisia jalkakuorintoja ylipäätään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti