sunnuntai 31. toukokuuta 2020

Jemmat 14/14: Tuoksut



Sokerina jemmapostausten pohjalla uusin innostuksen kohteeni eli tuoksut. Kategorisoin nämä jatkossa näin, että tuoksusarjojen vartalotuotteet kuuluvat tänne tuoksuihin, koska en niitä samalla tavalla raaski pelkän pesemisen tai kosteuttamisen vuoksi käyttää kuin koostumusverrokkeja.

Tuoksukokoelmani koki hörsöjen trimmauksen vähän aikaa sitten. Ja onpa upeaa, että arkisimmatkin tuoksut on tätä tasoa! Yves Rocherin taso on noussut viime vuosina tuoksutalona. Sel D'azur on ihana, suolan ja vähän merellisen tyyppinen, jota varmasti kuluu kesällä tämän näyteputken verran.  Chypreaavistuksella mukavasti taitettu vaniljainen Cuir de Nuit'kin on yllättävän koukuttava. The Body Shopin Black Musk on hieman iän väljähdyttämä ja tällä hetkellä "halpiksimpana" kohtelemani, hassaten suihkittava kotiraikastustuoksu. Tämä on hyvin makea, kevyesti myskipohjainen ja nykymakuuni aika mitäänsanomaton.



Poison on omassa sarjassaan, mutta sen kärkisija ei ole enää aivan saavuttamaton.



Nimittäin se tuoksukortin kalvon alta paljastunut puusydäminen hedelmäpuuterituoksu vei sydämeni aivan hetkessä. Ensin sijoitin suihkugeeliin, sitten tilasinkin jo kertalinttuulla kaikki loput ilmestyneet koostumukset... Tosin näin olisin tehnyt Poisonillekin, jos sitä saisi vartalotuotteina. Että ei tästä yksinään voi päätellä, kumpi tuoksuista onkaan mieleisempi. Olen ihastumispostauksessani kuvaillut Alive-tuotteita tarkemmin.

Mitä tajusin nyt tätä kirjoitellessani on, että näitä yhdistää määrittelemätön makeahkon hedelmäisehkö alkutuoksu ja puinen sydän. Ehkäpä siinä mun tuoksumaun tän hetkinen olemus! Elämässäni olisi kuitenkin ehkä tilaa ja tilausta uudellekin tuoksulle. Ei mitään kevyttä, vesimäistä, selkeän hedelmäistä eikä liian chypreä ja vahvaakaan. Eikä todellakaan mitään jasmiinia, makeaa tai selvän myskistäkään. Ehkä jotakin syvää sitrusta, yrttiä tai viherkasvimaista kukkaista? Ehdotuksia saa antaa!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti